Näkökulma: Älyvapaata touhua – viranomaiset pelottelevat huliganismilla ja kielletyt soihdut palavat katsomossa ja markkinoinnissa
Kuva: Juha Tamminen
HELSINKI. Stadin Derby nosti taas kannattajakulttuurista esiin kaksi puolta. Kannattajakulttuurin leimaaminen on silti todella kaksinaismoralistista puuhaa. Kissa-hiiri-leikin on loputtava.
Heti kärkeen on sanottava, että Stadin Derbyn keskeyttämiseen johtaneet syyt olivat katsomon puolella silkkaa idiotismia. HIFK:n kannattajien ele polttaa ilmeisesti varastettu Klubipääty-lakana oli todella typerä provokaatio, mutta aivan yhtä typerää oli HJK:n kannattajien vyöryminen aitojen yli kenttäalueelle tapahtuneen jälkeen ja useasti vielä pelin aikana.
Tuollainen kannattajakulttuuri antaa vain entistä enemmän syitä viranomaisille laittaa derby-otteluita maanantai-iltaan ja puhua jaklapallohuliganismista mukamas todellisena asiana julkisuudessa. Tuollainen käytös ei kuulu jalkapallokatsomoon. Piste.
Sen sijaan kannattajien tekemät tifot, kuten esimerkiksi HJK:n upea tifo derby-ottelussa, ovat komeaa katsottavaa. Sekin oli tällä kertaa poikkeuksellisesti kiellettyjen asioiden listalla. Kiellettyä on myös aina ollut soihtujen ja savujen polttaminen katsomossa.
Siitä huolimatta derbyssä nähtiin vähintäänkin useita kymmeniä soihtuja, vaikka poliisi takavarikoi jo ennen ottelua kannattajilta noin sata soihtua. Kieltoja ja sakkoja toistensa perään, eikä soihdut siltikään poistu katsomosta.
Samaan aikaan Veikkausliiga ja seurat käyttävät surutta kuvia, joissa tifot koristavat kokonaista katsomoa, omassa markkinoinnissaan. On niitä soihtujakin näkynyt markkinoinnissa, vaikka soihtukuvien jakamiseen on liigasta tullut tiukat säännöt. Ihmisille halutaan kuvien avulla muodostaa vahvoja mielikuvia tunnelmallisesta kotimaisesta jalkapallo-ottelusta. Silti virallisesti niitä soihtuja ei sinne katsomoon haluta.
[readmore from=stadin-derby]
Olisiko pikkuhiljaa aika istua alas ja miettiä asiaan jotain järkevämpää ratkaisua? Voisiko viranomaiset, seurat ja kannattajat pohtia yhdessä tilanteeseen kaikkia miellyttäviä kompromisseja?
Nykyisellään mikään ei nimittäin tule muuttumaan. Viranomaiset pelottelevat huliganismilla, seurat maksavat isoja sakkoja ja kannattajat provosoituvat entisestään.
Eikä nykyinen tilanne hyödytä yhtään ketään. Kissa-hiiri-leikki on jatkunut jo liian pitkään. Soihdut palavat jatkossakin katsomossa, seurat menettävät kriittisiä rahojaan sakkoihin ja samaan aikaan markkinointimateriaaleihin soihdut ja tifot mielellään kyllä kelpaisivat.
Tämähän on ihan älyvapaata touhua.
LUE MYÖS:
- HJK:n päävalmentaja Toni Koskela vahvisti ikävät uutiset otteluruuhkan keskellä: ”Torstai tulee tosi nopeasti”
- Stadin derby puhututti jälleen vääristä syistä – tunnelma sai silti päävalmentajilta ja HJK-tähdeltä kaikkea muuta kuin risuja: ”Vähän sellainen fiilis, että olisi taas ulkomailla”
- Stadin Derby tarjosi soihtuja, komeita maaleja, upeaa tunnelmaa ja typeryyttä – HJK:n viime hetken osuma toi derbyvoiton
- Katso: Stadin derby keskeytyi ja poliisit tulivat kentälle – HIFK:n kannattajat yrittivät polttaa HJK:n kannattajien lakanan
- Fanien toiminta johti Stadin derbyn keskeytykseen – somelta täystyrmäys: ”S*atanan urpot”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan