HELSINKI. Stadin derby tarjosi jälleen huiman ottelutapahtuman, johon ikävä kyllä mahtui myös lieveilmiöitä. Molemmat päävalmentajat sekä Joona Toivio kokivat ottelun tunnelman silti pääosin positiivisena.

Bolt Arenalla oli sähköä ilmassa, kun derby käynnistyi. Poliisi näkyi Töölön katukuvassa jo kauan ennen ottelun alkamista. Poliisi kertoi jo päiviä ennen derbyä olevansa näkyvästi paikalla turvaamassa ottelutapahtuman läpivientiä.

Kertaalleen poliisit joutuivat astelemaan myös kentän puolelle. Reilu 15 minuuttia ehdittiin pelata, kun HIFK:n kannattajakatsomossa yritettiin sytyttää väärinpäin ollut, ilmeisesti varastettu, Klubipääty-lakana palamaan. Provokaatio osui maaliinsa, ja pieni osa HJK:n kannattajista vyöryi toisessa päässä katsomoa aitojen yli kenttäalueelle potkimaan mainostauluja maahan.

Poliisit miehittivät keskiviivan ja nähtiinpä kentällä myös poliisikoiria. Pelaajat vietiin takaisin pelaajatunneliin ja ottelu keskeytyi reiluksi viideksi minuutiksi.

– Tietysti olimme varautuneet siihen, että jotain käy. Kävimme oikeastaan vain sitä läpi, miten voimme parantaa pelaamistamme, HJK:n päävalmentaja Toni Koskela kommentoi pelin keskeytystä ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

– Oikeastaan tuollainen on meille valmentajille mahdollisuus saada joukkue kasaan ja antaa tarkasti tietoa pelaajille, missä pitää parantaa, HIFK:n päävalmentaja Mixu Paatelainen komppasi.

Kiellettyjä soihtuja ja savuja paloi tavalliseen derby-tapaan ja HJK:n kannattajilta nähtiin myös komea koko päätykatsomon peittävä tifo-lakana, joskin sekin oli poikkeuksellisesti kiellettyä tällä kertaa.

Kaiken kaikkiaan derby oli jälleen tiivistunnelmainen ja hieno jalkapallotapahtuma, jota oli Töölössä seuraamassa reilu 7000 katsojaa. Reilu sata katsojaa vähemmän tosin kuin kauden ensimmäisessä derbyssä. Ja huomattavasti vähemmän kuin derbyn kultavuosina ennen koronapandemiaa.

HIFK on kovaa vauhtia putoamassa liigasta, mikä tarkoittaisi taukoa myös sarjakauden Stadin Derbyihin. Tunnelmaltaan derbyt ovat ainutlaatuisia tapahtumia kotimaisessa jalkapallossa. Sitä mieltä oli ainakin HJK:n kapteeninnauhaa derbyssä kantanut toppari Joona Toivio.

– Suomifutiksen ehdottomasti isoin matsi. On se todella harmi, jos HIFK tippuu. Tällaisessa tunnelmassa on siisti pelata. Siitä saa lisävirtaa ja tulee taas vähän sellainen fiilis, että olisi taas takaisin ulkomailla, Toivio fiilisteli SuomiFutis-sivustolle.

Ulkomailla komean uran tehnyt Toivio kertoi, ettei kokenut missään vaiheessa tilannetta uhkaavana, kun HJK:n kannattajat vyöryivät aidan yli.

– Ei pelottanut kyllä missään vaiheessa. On se tylsä laittaa peli poikki. Olen silti iloinen, että on tällaisia pelejä, missä tunnelma on korkealla ja on paljon meteliä.

– Sellaista se on välillä. Tukholman derbyt taidettiin joka kerta keskeyttää jonkun syyn takia. Siellä on tietysti vielä vähän enemmän ihmisiä ja vähän ehkä vielä sitten fanaattisempia faneja, Toivio huomautti.

Päävalmentajat näkivät ottelutapahtuman onnistuneena keskeytyksestä huolimatta.

– Näissä derbyissä on ollut mieletön tunnelma kautta linjan. Totta kai sitä toivoisi, että peli voitaisiin viedä kerralla loppuun, ja että tuollaiset kentälletulemiset jäisivät pois. Ei se toki ole jalkapallossa mitenkään ainutlaatuista. Kyllä sitä tapahtuu muuallakin, Koskela sanoi.

[readmore from=stadin-derby]

– Tapahtuu, ja tapahtuu paljon. Olen tosi kiitollinen ja iloinen siitä, miten turvajärjestelyt oli hoidettu. Se saatiin kontrolliin ja sillä tavalla muissakin maissa tapahtuu. Tällaista tapahtuu, mutta se saadaan kontrolliin. Ehkä sitten jonain päivänä peli voi vain jatkua. Pidetään vain siitä huolta, että katsojat eivät pääse sieltä katsomosta pois. Mikä se tapa sitten onkaan, Paatelainen jatkoi.

Stadin Derbyjen osalta kannattajien toiminta ja tunnelma nousevat usein keskiöön pelistä puhuttaessa. Puhutaanko aiheesta jopa liikaa verrattuna itse peliin?

– Osittain varmaan puhutaan sillä tavalla, että täällä siihen ei olla oikein totuttu. Itse otteluhan meni tyylikkäästi siinä mielessä, että tiedettiin mitä tapahtuu ja miten hoidetaan tällaiset asiat, Koskela sanoi.

Stadin Derby jouduttiin keskeyttämään hetkellisesti. Kuva: Juho Hirvonen.

LUE MYÖS: