HELSINKI. Puolan pääsarjassa pelaavaan Górnik Zabrzeen kesällä siirtynyt Huuhkajien toppari Richard Jensen koki suurseura Legia Varsovaa vastaan ikimuistoisen ottelun.

Jensen teki Górnikin kanssa vuoden sopimuksen. Lyhyt sopimus koettiin tässä vaiheessa parhaaksi vaihtoehdoksi.

– Neuvottelujen aikana päädyttiin agenttien kanssa siihen, että se (vuoden sopimus) on tällä hetkellä optimaalisin vaihtoehto. Katsotaan kauden aikana, mitä tapahtuu. Se tuntui parhaalta ratkaisulta sillä hetkellä.

Viime kaudella Jensen pelasi Rodan riveissä kapteenina Hollannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, mutta sopimus päättyi kauden jälkeen.

Viime kesäkuussa Jensen debytoi Huuhkajissa Nations Leaguen ottelussa Montenegroa vastaan. Jensen sai jopa hieman yllättäen heti ison roolin Huuhkajien alakerrassa. Vahvat otteet antoivat vipuvartta myös uuden seuran etsintään.

– Ehdottomasti siitä oli apua ja (debyytti) tuli kyllä todella sopivaan paikkaan. Näkyvyys, joka tulee maajoukkueen kautta, on pelaajalle hyödyksi ja tosi arvokasta.

– Viime maajoukkuetapahtuman jälkeen alkoi tulla yhteydenottoja. Mietimme agenttien kanssa, mikä olisi seuraava steppi ja kuinka kauan kannattaa odottaa.

Puola nousi houkuttelevaksi vaihtoehdoksi. A-maajoukkueessa vierellä pelaava Robert Ivanov antoi omat suosituksensa. Ivanov edustaa Warta Poznania. Puolassa pelaavat myös Benjamin Källman (Cracovia) sekä Niilo Mäenpää (Warta Poznan).

– Sitten Puola tuli kuvioihin ja olimme yhteydessä pariin seuraan samaan aikaan. Górnikin kanssa neuvottelut menivät tosi hyvin ja päästiin yhteisymmärrykseen. Jotenkin Puolasta oli hyvä fiilis. Jutelimme Roban (Ivanov) kanssa hänen kokemuksistaan ja olin valmis sinne lähtemään, Jensen avasi siirron taustoja.

Jensen on noussut nopeasti Górnikin puolustuslinjan avainpelaajaksi. Suomalaistoppari on pelannut heti siirtonsa jälkeen kaikissa peleissä avauskokoonpanossa ja yhtä ottelua vaille jokaisessa täydet minuutit.

– Tosi, tosi hyvin mennyt. Olen ollut jopa positiivisesti yllättynyt kaikin puolin. En tietenkään ihan tiennyt tarkkaan, mitä odottaa. Omat pelit ovat menneet ihan kivasti ja päässyt heti sisään. Toki alku oli aika intensiivinen. Tulin suoraan lomalta seuraan, ja kausi oli jo käynnissä, ja siitä asti sitten pelannut ysikymppisiä. Vähän siinä oli alussa tottumista, mutta nopeasti sitä pääsi mukaan.

– Meillä on hyvä porukka kasassa. Nuori saksalainen valmentaja (34-vuotias Bartosch Gaul), jolla on selkeä idea ja näkemys pelistä ja joukkuehengestä. On ollut mukava olla siinä mukana, Jensen kertoi.

Kyseenalainen ulosajo hurjassa pelissä

Tosiaan, Jensen on pelannut yhtä vaille kaikissa peleissä täydet minuutit. Kauneusvirhe tilastoihin tuli Puolan suurseura Legiaa vastaan vieraissa. Ottelu oli todellinen vuoristorata. Górnik johti peliä sensaatiomaisesti 2-0, kun viimeinen kymmenminuuttinen käynnistyi.

– Se oli meiltä aivan fantastista dominointia. Oli kyllä hienoa katsoa joukkueen toimintaa, ja vielä vieraskentällä Legiaa vastaan. Ei tuntunut paine missään.

Viimeisen reilun kympin aikana ehtikin tapahtua enemmän kuin useammassa ottelussa yhteensä. Eikä välttämättä Jensenin kannalta kovinkaan positiivisia asioita.

Jensenin katsottiin rikkoneen kulmapotkutilanteessa boksin sisällä Legian pelaajaa. Tilanne tarkastettiin VAR-kopissa, mutta osuma oli kieltämättä varsin heppoinen. Pallo vietiin joka tapauksessa pilkulle ja Jensen sai varoituksen. Josue kavensi pelin rankkarista 1-2:een.

Jos oli ensimmäinen keltainen kortti kevyehkö, samaa voi kieltämättä sanoa myös toisesta, jonka myötä Jensen lensi pihalle 88. minuutilla. Jensenin kasvoilta näkyi kauas se, ettei hän voinut käsittää tuomiota (katso videokooste pelistä alempaa).

– Sitten tuli ensimmäinen keltainen ja pari minuuttia myöhemmin toinen. No, turha nyt enää lähteä itse spekuloimaan liikaa, oliko se keltaisen arvoinen vai ei. Minä en niitä päätöksiä tee. En ainakaan siinä hetkessä ollut samaa mieltä päätöksestä. Harmitti vain tosi paljon joukkueen puolesta. Kyllähän se vaikutti siihen, että pelasimme lopulta sitten tasapelin, Jensen kommentoi.

Legia nousi kuin nousikin lopulta tasoihin lisäajan toisella minuutilla, kun Lindsay Rose pääsi pitkän paineen päätteksi tuikkaamaan pallon maaliin.

Jos et näe alla olevaa videota, voit katsoa sen tästä. Artikkeli jatkuu videon jälkeen.

– Joukkueelta tuli vain tukea matsin jälkeen. He olivat minuakin enemmän ihmeissään niistä korteista.

Ottelun jälkeen Jensen sai kuitenkin yllättävän tiedon, jonka myötä hän pelasi taas seuraavassa pelissä avauksesta täydet minuutit.

[readmore from=jensen-richard]

– Puolassa on sellainen sääntö, että jos saa kaksi keltaista ja lentää ulos, saa silti pelata seuraavassa pelissä. Olin vähän ihmeissään, että tämähän mukava yllätys, että pääsen pelaamaan seuraavassa pelissä.

Legia johtaa Puolan pääsarjaa, Ekstraklasaa, pisteen erolla Rakow Częstochowaan. Peräti 13 joukkuetta mahtuu seitsemän pisteen sisään. Górnik on kymmenentenä, seitsemän pistettä Legian takana.

– Koko sarja on tosi tasainen. Vaikka Legia nyt johtaakin, tilanne voi muuttua nopeasti. En ole ikinä kokenut näin tasaista sarjaa.

Jensen on Huuhkajien mukana, kun perjantaina Romania saapuu Helsingin Olympiastadionille vieraaksi Nations Leaguen toiseksi viimeisessä ottelussa kello 21.45. Ottelu näkyy Yle TV2 -kanavalta.

LUE MYÖS: