SJK teki HJK:lle ”kuuden pisteen palveluksen” – HIFK:lle jälleen murskatappio

Kuva: Juha Tamminen
HJK otti keskiviikkona aimoharppauksen kohti Veikkausliigan mestaruutta, kun KuPS kompuroi jälleen Seinäjoella.
SJK avitti HJK:ta mestaruuskamppailussa jo toistamiseen lyhyen ajan sisään, kun seinäjokelaiset kaatoivat kotikentällään KuPSin 3-1-lukemin.
KuPS:n riesana oli jälleen SJK:n englantilaishyökkääjä Jake Jervis, joka onnistui maalinteossa kahdesti. Samainen hyökkääjä ratkaisi myös reilu kuukausi sitten joukkueiden aiemman kohtaamisen, joka päättyi SJK:n 2-1-kotivoittoon.
SJK ei itse taistele mestaruudesta, mutta on noussut merkittävään rooliin mestaruuskamppailussa. Seinäjokelaiset hävisivät kaikki kauden kolme kohtaamistaan HJK:lle, mutta KuPSin joukkue voitti kahdesti. HJK nappasi SJK:lta täydet yhdeksän pistettä, kun taas KuPSin oli tyytyminen vain kolmeen pisteeseen.
HJK:n ja KuPSin piste-ero ennen neljää viimeistä ottelukierrosta on kasvanut jo viiteen. Klubille riittää kauden viimeisistä otteluista kahdeksan pistettä mestaruuden uusimiseen, joten mestaruuskamppailu saattaa olla ohi jo ennen päätöskierroksen ottelua KuPSia vastaan.
Keskiviikon neljä muuta Veikkausliigan ottelua päättyivät vierasvoittoihin. VPS haki 2-0-voiton Lahdesta, Ilves murskasi HIFK:n Helsingissä peräti 5-1, AC Oulu kartutti pistetiliään 4-2-voitolla IFK Mariehamnista ja Haka nappasi täyden pistepotin Turusta 1-0-voitolla FC Interistä.
Tappio oli HIFK:lle jo viides perättäinen. Veikkausliigassa 13 ottelun voitottomassa putkessa rypevä helsinkiläisseura on hävinnyt kolme viimeisintä otteluaan maalierolla 3-15.
LUE MYÖS: HIFK-kannattajat poistuivat katsomosta ja jättivät jälkeensä tylyn viestin – myös Mixu Paatelainen sai kuulla kunniansa
Artikkelia päivitetty 28.9. kello 20:37 – lisätty IFK Mariehamn-AC Oulu -ottelun lopputulos.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Casper Terhon valmentaja vaihtumassa Belgiassa
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Glen Kamaran Rennes suunnittelee valmentajanvaihdosta – tässä ykkösvaihtoehto uudeksi valmentajaksi
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vincent Kompany ja Bayern München jatkosopimukseen
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä