HJK kohtaa torstaina Eurooppa-liigan neljännessä ottelussaan Ludogoretsin, jonka kanssa se jakoi pisteet viikko sitten Helsingissä. HJK tarvitsee kipeästi pisteitä päästäkseen jatkamaan europelejä vielä ensi vuoden puolella.

Helsingissä HJK pelasi vahvan ottelun Ludogoretsia vastaan, mutta maalinteon tehokkuudessa jäi rutkasti parantamisen varaa (lue lisää). Perparim Hetemaj loisti, kun pisteet Töölössä jaettiin 1-1-tuloksella. Ludogorets oli ajoittain suurissa hankaluuksissa tekonurmialustan ja HJK:n aggressiivisen prässin ja vahvan pallollisen pelaamisen kanssa.

Veikkausliigan mestaruuden varmistanut HJK on matkustanut levollisin mielin Bulgariaan. Nyt se voi keskittää voimansa täysillä europeleihin, kun Veikkausliigassa ei panoksia enää ole. HJK kohtaa ensi sunnuntaina sarjakauden päätösottelussa KuPSin. Tuloksesta huolimatta HJK saa nostella pyttyä ilmaan Töölössä.

HJK varmisti sunnuntaina Veikkausliigan mestaruuden Valkeakoskella. Kuva: Juha Tamminen.

Lohkotilanne

Piste oli HJK:lle ensimmäinen Eurooppa-liigassa, kun Ludogorets on kerännyt jo neljä pistettä. Näin ollen torstaina vierasvoiton merkitys on valtaisa jatkopelien kannalta.

Lohkossa on muutenkin tasaista, sillä AS Roma on kerännyt vasta kolme pistettä, jotka tulivat kotona HJK:ta vastaan. Roma on siis tällä hetkellä Ludogoretsin takana kolmantena.

Real Betis on lohkon kärjessä puhtaalla pelillä. Betis isännöi torstaina Romaa kotonaan, ja sillä on mahdollisuus varmistaa jatkopaikka jo hyvissä ajoin.

José Mourinhon valmentama Roma sen sijaan alkaa olla jo pian selkä seinää vasten. Varsinkin jos torstaina ei tule Sevillasta pisteitä, ja Ludogorets voittaisi HJK:n. Mourinho varmasti toivoo, että HJK pystyisi hakemaan pisteitä Bulgariasta.

  • Lohkotilanne ennen torstain 13.10. otteluita
#JoukkueOVTHMP
1Real Betis Balompie33007-39
2Ludogorets 1945 Razgrad31115-54
3AS Roma31025-43
4HJK30121-61

Kuntopuntari

HJK

Ludogorets

Avauskokoonpanot

  • Lisätty 13.10. klo 21.24.

HJK

Hetemaj, Malik, Hostikka
Soiri, Väänänen, Lingman, Browne
Raitala, Tenho, Hoskonen
Hazard

Ludogorets

Tissera
Tekpetey, Cauly, Rick
Piotrowski, Cafumana
Gropper, Nedyalkov, Verdon, Cicinho
Padt

Kokoonpanot

  • Kirjoitettu ennen avauskokoonpanojen julkaisua.

HJK

HJK matkusti Bulgariaan 20 pelaajan voimin. Poissa ovat esimerkiksi topparit Joona Toivio ja Paulus Arajuuri. Lisäksi sivussa ovat myös Riskin veljekset Roope ja Riku. Myös laitapelaaja Murilo on yhä poissa kokoonpanosta. Toni Koskela kertoi viikko sitten pelatun Ludogorets-ottelun jälkeen, että Murilo olisi loukkaantuneena, mutta huhujen mukaan pelaajan ja valmennuksen välit olisivat poikki.

Bulgariaan matkustivat HJK:lta seuraavat pelaajat:

Maalivahdit: Conor Hazard, Jakob Tånnander.
Topparit: Jukka Raitala, Matti Peltola, Miro Tenho, Arttu Hoskonen.
Laitapelaajat: Pyry Soiri, Casper Terho, Santeri Hostikka, David Browne.
Keskikenttäpelaajat: Santeri Väänänen, Lucas Lingman, Perparim Hetemaj, Johannes Yli-Kokko, Nassim Boujellab, Manuel Martic.
Hyökkääjät: Malik, Bojan Radulovic, Anthony Olusanya.

Koskela laittaa varmasti parhaan miehistönsä kentälle Buglariassa. Joukkue sai viettää vapaata viime sunnuntain Haka-ottelun jälkeen, kun mestaruus varmistui. Se voi tässä vaiheessa kautta tuoda rutkasti energiaa. Rasitusta ja väsymystä pelaajistossa on varmasti jonkin verran pitkän kauden jälkeen.

Hetemaj pelasi viikko sitten erinomaisesti eräänlaisessa keskikentän ja hyökkäyksen hybridiroolissa vasemmalla laidalla. Luultavasti Hetemaj’ta yritetään hyödyntää samanlaisessa roolissa myös vieraskentällä.

Arvio HJK:n avauskokoonpanosta

Hetamaj, Malik, Hostikka
Soiri, Väänänen, Lingman, Browne
Raitala, Hoskonen, Tenho
Hazard

Ludogorets

Ludogoretsin kokoonpanossa tuskin suuria muutoksia nähdään viikon takaiseen. Pahempia poissaoloja ei ole tullut. Dominik Yankov on yhä sivussa, mutta portugalilainen pohjapelaaja Claude Gonçalves saattaa olla kokoonpanossa jo mukana.

Alla olevasta laatikosta voit lukea lisää Ludogoretsin joukkueesta. Teksti kirjoitettu viikko sitten pelatun ottelun ennakkoon.

Lainaus viime ottelun ennakosta

Maajoukkuepelaajista koostuva Ludogorets on äärimmäisen kova joukkue, josta löytyy laatua laajalla säteellä. Hyökkäyspäästä tehoista on pääosin vastanneet laituri Kiril Despodov, joka on myös Bulgarian maajoukkueen kapteeni. Toisella laidalla tehoja on tehnyt Bernard Tekpetey sekä kärjessä tulivoimaa tuovat Matías Tissera ja Igor Thiago, joita molempia ei yleensä samaan aikaan kentällä nähdä.

Ludogorets on pääosin hyökännyt 4-2-3-1-muodossa, joten kärjessä pelaa vain yksi pelaaja. Kymppipaikalla kärjen alapuolella on viihtynyt yleensä brasilialainen Cauly.

Bulgarian maajoukkueeseen kuuluvat myös laituri Spas Delev, laitapuolustaja ja joukkueen kapteeni Anton Nedyalkov, keskikenttäpelaajat Yankov (loukkaantuneena) sekä Ivan Yordanov.

Lisäksi joukkueesta löytyy myös muiden maajoukkueiden pelaajia, slovenialainen toppari Zan Karnicnik, kroatialainen maalivahti Simon Sluga, israelilainen laitapuolustaja Denny Gropper, puolalainen keskikenttäpelaaja Jakub Piotrowski, angolalainen keskikenttäpelaaja Show sekä Guinea-Bissaun maajoukkuekapteeni Jorginho. Laatua on siis yllinkyllin.

Vertailun vuoksi Ludogoretsin pelaajabudjetti tälle kaudelle on noin 20 miljoonaa euroa, kun HJK:lla se on noin 4,6 miljoonaa euroa. Ludogorets maksaa pelaajilleen yli neljä kertaa enemmän kuin HJK.

Maalinsuulla päävastuuta on kantanut 32-vuotias hollantilaisvahti Sergio Padt.

Arvio Ludogoretsin avauskokoonpanosta

Tissera
Despodov, Cauly, Tekpetey
Piotrowski, Show
Plastun, Nedyalkov, Verdon, Witry
Padt

Päävalmentajien kommentit

Toni Koskela, HJK:

– Ludogorets on tietysti hyvässä muistissa viime viikolta. Pelasimme viimeksi hyvän pelin, mutta on selvä juttu, että vieraskentällä täytyy vielä siitä parantaa, jotta voimme saada hyvän tuloksen. Kotona pystyimme kontrolloimaan peliä yhtä kymmenminuuttista lukuun ottamatta, ja meidän täytyy ottaa siitä itseluottamusta huomiseen, Koskela kommentoi HJK:n nettisivuilla.

Ante Šimundža, Ludogorets:

– Viime peli ei muuttanut käsitystäni HJK:sta. He käyttivät hieman rotaatiota pelaajistossaan, mutta pelaaminen oli sitä, mitä odotimmekin. He ovat kova vastustaja ja varmistaneet Suomen mestaruuden. He vaihtavat paikkoja hyökkäyksessä ja heillä on selkeä tapa pelata. Mutta kaikki tämä on hyvin tiedossa, Šimundža kommentoi ottelua edeltäneessä lehdistötilaisuudessa.

– Odotan tasaista ottelua. Haluamme todella kilpailla jatkoonpääsystä tässä lohkossa ja sen pitää näkyä HJK:ta vastaan.

Televisiointi – Mistä näet ottelun?

Kaikki HJK:n Eurooppa-liigan ottelu näkyvät Elisa Viihde Viaplaysta. Torstain peli Ludogoretsia vastaan näkyy maksulliselta V Sport 2 -kanavalta sekä maksullisesta Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalvelusta.

Ottelun studio-osuus käynnistyy jo kello 21, ja itse ottelu pyörähtää käyntiin kello 22. Ottelun selostaa Mikko Innanen ja kommentaattorina on Mika Kottila. Studion juontaa Panu Markkanen ja asiantuntijoina nähdään Markku Kanerva, Jussi Jääskeläinen.

Viaplay Urheilu

@ViaplayUrheilu
ISO peli HJK:lla edessä!💯

Panu,Jässi ja Rive käyvät otteluun kiinni jo klo 21:00 studion merkeissä.

Tervetuloa mukaan.

⚽️ Ludogorets – HJK
⏰ Studio: 21:00 & ottelu: 22:00
🎙 @hiihaata & Mika Kottila
📺 Elisa Viihde Viaplay & V sport 2
➡️ viaplay.fi

#UELfi

Voit katsoa viikko sitten pelatun HJK–Ludogorets-ottelun koosteen alla olevalta videolta. Kaikki Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan ottelut näkyvät Elisa Viihde Viaplaysta.

LUE MYÖS