Flamengo voitti Copa Libertadoresin 2022 – tuttu mies nousi loppuottelun sankariksi
Flamengo on voittanut Copa Libertadoresin. Turnaus on Etelä-Amerikan vastine Mestarien liigalle. Gabriel ”Gabigol” Barbosan puttaus takatolpalta (ks. upotus) riitti kaataamaan kymmenellä miehellä pelanneen Athletico Paranaensen Ecuadorissa käydyssä loppuottelussa.
Paranaense sai mahdollisuuden siirtyä johtoon heti ottelun alussa, mutta Alex Santana painoi pallon lähietäisyydeltä yli maalin. Kun Pedro Henrique ajettiin ulos toisella keltaisella 43. minuutilla, oli joltisenkin selvää, miltä ottelun loppu näyttäisi. Muutamia minuutteja myöhemmin Gabigol viimeisteli pelin ainoan maalin.
Flamengo on voittanut Copa Libertadoresin nyt kaikkiaan kolme kertaa. Sen viimeisin pysti tuli vuonna 2019 ja sitä edellinen 1981. Luiz Felipe Scolarin valmentamalle Paranaenselle myöhään lauantaina pelattu loppuottelu oli sen ensimmäinen sitten vuoden 2005, jolloin seura hävisi São Paulolle.
Entisestä Internazionalen pelaajasta Gabigolista, 26, on tullut Rio de Janeirossa kulttisankari. Flamengo on historiansa saatossa onnistunut kahdeksan kertaa maalinteossa Copa Libertadoresin finaaleissa, ja maaleista puolet on tehnyt Gabigol.
Muokattu 30.10. klo 17.46: Otsikkoa muutettu. Aiempi otsikko oli ”Flamengo voitti Copa Libertadoresin 2023 – tuttu mies nousi loppuottelun sankariksi”.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin