HJK on vain kahden pisteen päässä AS Romasta – José Mourinho vaihtoi lennosta italialaisten tavoitetta
AS Roman päävalmentaja José Mourinho sanoo, että hänen joukkueensa uusi tavoite on päästä Eurooppa-liigan lohkossaan toiseksi.
Mourinhon suojatit kärsivät torstaina jo toisen tappionsa lohkovaiheessa, kun he hävisivät kotikentällään Real Betisille 1-2.
Roma on ottanut ainoat pisteensä Helsingin Jalkapalloklubilta, jonka se voitti maalein 3-0. HJK avasi torstaina pistetilinsä 1-1-tasapelillä Ludogoretsia vastaan, joten Klubin ja Roman ero on kolmen ottelukierroksen jälkeen vain kaksi pistettä.
Kaikki ottelunsa voittanut Betis johtaa lohkoa viiden pisteen erolla Ludogoretsiin, ja toisena ennakkosuosikkina lohkoon lähtenyt Roma on jäänyt jo kuuden pisteen päähän.
Artikkeli jatkuu taulukon alla.
– Tällä hetkellä lohkon voittaminen ei ole tavoitteemme. Betisillä on yhdeksän pistettä, ja he pelaavat Helsinkiä (HJK:ta) vastaan kotona, kommentoi Mourinho Football Italian mukaan.
– Joten nyt tavoitteemme on tulla toiseksi, jopa sillä riskillä, että kohtaamme jatkopeleissä Mestarien liigasta pudonneen joukkueen.
– Jatkan silti mieluummin tässä kilpailussa kuin tulen kolmanneksi ja menen Konferenssiliigaan, joten se (toiseksi tuleminen) on tavoitteemme.
Real Betisin päävalmentaja Manuel Pellegrini oli mielissään joukkueensa esityksestä Romaa vastaan.
– Olimme ensimmäisellä jaksolla Romaa parempia, mutta toinen jakso oli tasaisempi.
– Uskon, että parempi joukkue voitti, sillä meilläkin oli paljon maalintekopaikkoja ja pidimme hyvin palloa vahvan vastustajan kotinurmella.
Jatkopaikkaa Pellegrini ei vielä tuulettele.
– Emme ole vielä selviytyneet seuraavalle kierrokselle. Meidän on odotettava vielä.
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Donald Trump sai Fifalta rauhanpalkinnon ja mitalin
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan
- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa