FC Inter juhlii Suomen Cupin mestaruutta – HJK kaatui finaalissa 1–0
FC Inter ja HJK kohtasivat miesten Suomen Cupin finaalissa lauantai-iltana. Ottelu lähti ikävien uutisten myötä käyntiin, kun se jouduttiin keskeyttämään yhdeksännellä minuutilla kahden sairaskohtauksen vuoksi. Hetkellisen odottelun jälkeen ottelua saatiin jatkettua, ja 90 minuutin jälkeen turkulaiset juhlivat Suomen Cupin mestaruutta lukemin 1–0.
Sairaskohtausten tapahtuessa ambulanssia jouduttiin odottamaan pitkään. Ottelu alkoi kello 18.00, mutta viivästyi hetkellisesti. Sairauskohtausten myötä ottelu keskeytettiin noin kello 18.20. Keskeytys kesti lopulta puoli tuntia, ja ottelu jatkui kello 18.50.
Ottelun ainoan maalin iski Alie Conteh Herman Sjögrellin syötöstä ensimmäisen puoliajan lisäajalla. Sjögrellin syöttö päätyi Contehille boksiin, jossa hän otti upeasti pallon haltuun rinnallaan ja puski turkulaiset 1–0-johtoon.
Loppuottelun ajan HJK kykeni pyörittämään peliä, mutta ei pystynyt luomaan riittävän laadukkaita maalipaikkoja. Myös FC Interin maalivahti Eetu Huuhtanen oli tolppien välissä vakuuttava.
Suomen Cupin mestaruus on FC Interille kolmas. Ensimmäisen kerran turkulaisseura voitti cupin vuonna 2009 ja toisen kerran vuonna 2018.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- FC Inter juhlii Suomen Cupin mestaruutta – HJK kaatui finaalissa 1–0
- Bundesliigassa tapahtuu – sarjanousija on yllättänyt kaikki
- Adam Marhiev on tykittänyt komeat tehot Saksassa – pamautti taas maalin
- Luka Modrić ei malta lopettaa – 41-vuotias legenda jatkaa maajoukkueessa
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Solmu jalkapallosta: ”On hyvä opetella nyrkkeilyä tai jujutsua”
- Lukas Hradecky pysäytti PSG:n tähdet!
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Lukas Hradecky pysäytti PSG:n tähdet!
- Suomen Cup -finaali 2026: Näin näet Inter–HJK-ottelun ilmaiseksi
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Näin José Mourinho kommentoi Lionel Messin maajoukkueuran päättymistä
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa