José Mourinho antoi mielipiteensä HJK:n hylätystä upeasta osumasta – kehuja sateli jälleen Toni Koskelalle
HELSINKI. AS Roma onnistui tavoitteessaan Helsingissä, kun se haki kolme pistettä ja jatkaa taisteluaan pääsystä Eurooppa-liigan pudotuspeleihin.
Roman päävalmentaja José Mourinho oli tyytyväinen pisteisiin, mutta antoi myös arvostusta HJK:n suuntaan. HJK ei todellakaan luopunut pisteistä helpolla. HJK:n päävalmentaja Toni Koskela sai jälleen kehuja joukkueensa suorituksesta.
– Sanoin jo Roomassa, että valmentaja (Koskela) on hyvä. Sen näkee siitä, kuinka hyvin joukkue oli organisoitu. Vaikka heillä ei ollut juurikaan mahdollisuuksia jatkoon enää, he pelasivat ylpeydellä. Viimeisen 20 minuutin aikana he yrittivät tosissaan. Meillä oli vaikeuksia vaihtopenkillä (vähän vaihtoehtoja). Jouduin peluuttamaan 18-vuotiasta pelaajaa (Cristian Volpato) ensimmäistä kertaa. Meillä oli kontrolli suurimman osan pelistä. Lopussa he pelasivat hyvin ja onnittelin heitä siitä, miten he pelasivat, Mourinho kehui HJK:n pelaamista.
Molemmilta joukkueilta vietiin maali VAR-tarkastuksen jälkeen. HJK:n David Browne teki upean osuman, mutta edeltäneessä tilanteessa HJK-hyökkääjä Malikin käsi oli osunut Roma-toppari Bryan Cristanten kasvoihin. Mourinhon mukaan tuomiot menivät oikein.
– Säännöt ovat selkeät. Joskus et pidä niistä, ja joskus pidät. Joskus se on kevyt kosketus jalkaan ja nyt se oli kasvoihin. Tuomarien pitää seurata sääntöjä. Joskus nämä menevät meitä vastaan ja joskus ne ovat meidän puolella. Meidän hylätty maali oli mielestäni myös selkeä tapaus (että se piti hylätä).
– Siinä (HJK:n hylätyssä maalissa) oli selkeä rike. Hänen (Malikin) käsi osui Cristanten kasvoihin, Mourinho totesi ottelun jälkeen.
Juho Hirvonen, Helsinki
Twitter: @jkhirvonen
LUE MYÖS!
- BBC: Euroopan futispomot haluavat Arsène Wengerin Fifan johtoon: ”Kyse ei ole rahasta, statuksesta tai egosta”
- Veikkausliiga-joukkueen yleisökeskiarvo mykistää – ”Mahtava futiskaupunki”
- Kesän Trump-sotkulla iso vaikutus – Fifa aikoo muuttaa jalkapallon sääntöjä
- Lionel Messin ennätys uusiksi – Erling Haaland hurjana Mestarien liigassa
- José Mourinho haukkui Espanjan jalkapallojohdon
- Manchester City ja PSG kohtasivat Mestarien liigassa isossa pelissä – UCL-illassa hurja määrä maaleja
- Yhdeksän maalia! Mestarien liigassa melkoinen ilotulitus
- Vinícius ei saa pelata El Clásicossa – pitkä pelikielto napsahti
- Mestarien liigan hattutemppusankari vaikean valinnan edessä – ”Päätän, kun sen aika koittaa”
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- Cristiano Ronaldo pelasi vahvasti – ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Vinícius ei saa pelata El Clásicossa – pitkä pelikielto napsahti
- Mestarien liigan hattutemppusankari vaikean valinnan edessä – ”Päätän, kun sen aika koittaa”
- José Mourinho haukkui Espanjan jalkapallojohdon
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- Lionel Messin ennätys uusiksi – Erling Haaland hurjana Mestarien liigassa
- Manchester City ja PSG kohtasivat Mestarien liigassa isossa pelissä – UCL-illassa hurja määrä maaleja
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle