FIFA harkitsee ottavansa rangaistuspotkukilpailut käyttöön myös MM-kisojen lohkovaiheen otteluissa, kertoo The Athletic.

Ehdotuksen mukaan rangaistuspotkukilpailu astuisi vuoroon siinä kohtaa, kun lohkovaiheen ottelu olisi täyden ajan päätteeksi tasan.

Kumpikin joukkue saisi tasapelistä tavanomaisen pisteensä, mutta rangaistuspotkukilpailun voittaja ylimääräisen bonuspiseen.

FIFA harkitsee rangaistuspotkukilpailuiden käyttöönottoa vuoden 2026 laajennettuihin MM-kisoihin.

Seuraavaan miesten MM-turnaukseen, joka järjestetään Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa, osallistuu 32 joukkueen sijasta 48 joukkuetta.

Samalla muuttuu turnauskaavio, joka sisältää näiltä näkymin 16 kolmen joukkueen lohkoa, eikä kahdeksaa neljän joukkueen lohkoa niin kuin Qatarissa.

Kunkin lohkon kaksi parasta etenee 32 joukkueen pudotuspelivaiheeseen, joka on ylimääräinen pudotuspelikierros nykyiseen formaattiin verrattuna.

Jos FIFA päätyy kolmen joukkueen ryhmiin, rangaistuspotkukilpailujen käyttöönotto – joiden avulla määritetään, kumpi joukkueista voi saada bonuspisteen, jos ottelu on tasan 90 minuutin pelin jälkeen lohkovaiheessa – on yksi vaihtoehto ratkaista, mikä joukkue pääsee jatkoon.

The Athletic kuitenkin kertoo, että rangaistuspotkukilpailut voitaisiin järjestää myös ennen avauspotkua eikä välttämättä itse pelin päätyttyä.

Tämä johtuu siitä, että jos rangaistuspotkukilpailu järjestetään pelin jälkeen, on ottelumanipuloinnin riski suurempi silloin jos tietty tulos hyödyttää molempia pelaavia joukkueita ja sulkee pois lohkon kolmannen maan.

LUE MYÖS!