Ihmisoikeusjärjestöt päivittelevät Gianni Infantinon sopimattomia puheita – ”FIFA-pomo saa ranskalaiset viivat suoraan Qatarin viranomaisilta”

FIFAn puheenjohtaja Gianni Infantino puhutteli lauantaina lehdistöä Dohassa pidetyssä pressitilaisuudessa. Lähes tunnin kestäneessä puheessa hän puhui levottomia. Hän syytti länsimaista yleisöä kaksinaismoraalista ja kertoi samaistuvansa siirtotyöläisten kokemuksiin, koska hänkin on joskus ollut punahiuksinen ja italialainen.
Ihmisoikeusjärjestöt pitävät Infantinon puheita vastuuttomina. Qatarissa on poljettu siirtotyöläisten oikeuksia vuosien ajan. Heistä tuhansia on kuollut työmailla.
Amnestyn kansainvälisestä talouspuolesta ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden asioista vastaava Steve Cockburn katsoo, että Infantino tuli triviaalistaneeksi työläisten kokeman ahdingon.
– Vaatimuksia tasa-arvon, arvokkuuden ja korvauksen puolesta ei voi kohdella jonain kulttuurisotana, Cockburn totesi Amnestyn tiedotteessa.
Nicholas McGeehan FairSquaresta arvioi, että Infantino yrittää minimoida konfliktin mahdolliset negatiiviset vaikutukset omaan elämäänsä.
– Infantinon kommentit olivat yhtä törkeitä kuin kömpelöitä, ja [niiden] perusteella FIFAn puheenjohtaja saa ranskalaiset viivat suoraan Qatarin viranomaisilta.
– Huomion ohjaaminen toisaalle ja ”whataboutismi” ovat aina olleet Qatarin suhdetoiminnan ydintä.
– Ja nyt heillä on FIFAn puheenjohtaja, joka tekee työn heidän puolestaan, McGeehan paalutti CNN:n mukaan.
Equidemin johtaja Mustafa Qadri komppasi aiempia puheenvuoroja sanoen, että ”historia tulisi tuomitsemaan” Infantinon ylimieliseltä vaikuttaneet näkemykset.
FIFA käärii sunnuntaina alkavista MM-kisoista noin kuuden miljardin euron voitot. Liiton johtajana Infantino ansaitsee vuosittain noin kaksi miljoonaa euroa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oliver Antman puhui tulevaisuudestaan: ”Jos jotain hyvää ilmaantuu…”
- Haastattelu: HJK:n urheilujohtaja Petri Vuorinen kertoi miten pelaajatarkkailu on muuttunut vuosien saatossa – näin pelaajia hankitaan HJK:hon
- Haastattelu: Miika Nuutinen kokee HJK:n hyökkäyspelaamisen kehittyneen
- Lucas Bergströmin tilanne helpottumassa – Mallorca myymässä ykkösmaalivahtinsa
- Romano: Bayer Leverkusen ja AS Monaco lähellä yhteisymmärrystä Lukas Hradeckyn siirrosta
- KuPS romahti Mestarien liigan karsinnoissa – europelit jatkuvat Eurooppa-liigan puolella
- Lissabonissa ei aikailtu: Sporting paljasti Viktor Gyökeresin korvaajan
- Tässä on maailman paras saari jalkapallossa
- Virallista: FC Haka antoi potkut Andy Smithille
- Bild: Bayer Leverkusen hylkäsi AS Monacon tarjouksen Lukas Hradeckysta

- Skotlantilaismedia: Rangers ja Go Ahead Eagles päässeet sopuun Oliver Antmanin siirtosummasta
- Bild: Bayer Leverkusen hylkäsi AS Monacon tarjouksen Lukas Hradeckysta