Saksa avasi sunnuntaina pistetilinsä miesten MM-kisoissa, kun se nousi tappiolta 1-1-tasapeliin Espanjaa vastaan.

Tulos jätti Saksan yhä viimeiseksi E-lohkossa, mutta sillä on tasapelin myötä huomattavasti parempi sauma päästä jatkoon.

Espanja johtaa lohkoa pisteen erolla Japaniin ja Costa Ricaan, ja sillä on selkeästi parempi maaliero muihin verrattuna (+7).

Artikkeli jatkuu sarjataulukon alla.

MM-kisojen lohko E
# Joukkue O V T H M P
1 Japani JPN 3 2 0 1 4-3 6
2 Espanja ESP 3 1 1 1 9-3 4
3 Saksa DEU 3 1 1 1 6-5 4
4 Costa Rica CRI 3 1 0 2 3-11 3

Saksan päävalmentaja Hansi Flick kehui vuolaasti joukkuettaan, joka oli saanut runsaasti kritiikkiä hävittyään avausottelussaan Japanille 1-2.

– Tämä oli todella mielenkiintoinen jalkapallo-ottelu. Jokainen jalkapallon fani sai viihdettä koko rahan edestä tänään. Isot kehut joukkueelleni, joka taisteli loppuun saakka, kommentoi Flick ZDF:n haastattelussa.

– Mutta me otimme vasta ensimmäisen askeleen. Costa Ricaa vastaan me haluamme ottaa toisen askeleen ja päästä pudostuspeleihin.

Flick piti erityisesti joukkueensa henkisestä lujuudesta Espanjaa vastaan.

– Me pelasimme hyvin joukkueena, vaikka lehdistä onkin saatu lukea erilaisia juttuja. Se, mitä joukkue teki tänään, oli uskomatonta. Olen todella ylpeä. Kohtasimme jalkapalloilullisesti loistavan joukkueen ja pelasimme heitä vastaan tasavertaisesti. Joukkueen mentaliteetti oli erinomainen.

Kaikki MM-kisoista TÄÄLTÄ!

 
Qatarin MM-kisojen kritiikki

Qatarin MM-kisat ovat yksi MM-historian kiistanalaisimmista lopputurnauksista.

  • Qatarin valinta MM-kisaisännäksi tapahtui laajamittaisen korruption myötä.
  • 6 500 siirtotyöläistä on kuollut Qatarissa sen jälkeen, kun kisat on maalle myönnetty.
  • Siirtotyöläisten työoloja on verrattu orjatyöhön.
  • Homoseksuaalisuus on Qatarissa laissa kiellettyä, ja siitä voi saada vankeustuomion.
  • Ylipäätään vähemmistöjen asema Qatarissa on todella huono.
  • Alkoholin juominen ja humalassa oleminen julkisella paikalla ovat laissa kiellettyjä.

Lisätietoa aiheesta löydät täältä.