Markku Kanerva ei lähde Qatariin – suorat sanat kisaisännän valinnasta, mutta esitti myös pienen toiveen

HELSINKI. Suomen A-maajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva ei aio matkustaa Qatariin katsomaan jalkapallon MM-kisoja. Kanerva toivoi, että Qatarin epäkohdista puhuminen jatkuisi myös MM-kisojen jälkeen.
Kanerva julkisti tiistaina joukkeensa tuleviin harjoitusotteluihin Pohjois-Makedoniaa ja Norjaa vastaan. Samalla Kanerva kommentoi myös kritisoituja Qatarin MM-kisoja. Qataria on syytetty muun muassa siirtotyöläisten surkeista työoloista ja vähemmistöjen polkemisesta.
– Futisfanina olen odottanut arvokisoja. On ihan selvää – ainakin minä ja moni muu ovat sitä mieltä – että kisapaikan valinta on väärä ja kisojen ajankohta on väärä. Se, että kisat pelataan, on aiheuttanut totta kai erilaisia ongelmia, Kanerva sanoi Huuhkajien lehdistötilaisuudessa.
Kanerva löysi kuitenkin asiasta myös pienen hyvän puolen.
– Se, että kisat ovat nyt Qatarissa, on tuonut maan epäkohdat julkiseen keskusteluun, mikä on tietenkin hyvä asia. Niitä epäkohtia, mitä maailmalla tapahtuu, on hyvä ottaa esille.
Kanerva suositteli lukemaan Tim Sparvin näkemyksiä, joita hän kirjoitti tänään julkaistussa Player’s Tribune -lehden artikkelissa.
– Hän kiteytti aika hyvin tämän tilanteen ja tietynlaisen problematiikan. Hän nostaa hyvin esiin niitä epäkohtia, mitä Qatarissa on. Ihmisoikeusloukkaukset, suvaitsemattomuuden ja huonot työolot. Mutta sen lisäksi myös sen pelaajan näkökulman. Kaikille pelaajille on iso unelma pelata MM-kisoissa ja edustaa omaa maataan.
– Se, minkä Tim sanoo mielestäni hyvin, on se, että Boikotointi ei ole varmaan tehokkain keino vaikuttaa asioihin, vaan asioista puhuminen. Se on mielestäni tärkeä asia. Niin lajiliitot kuin urheiluihmiset, niistä epäkohdista on tärkeää puhua ja tuoda niitä esille.
Kanerva työskentelee MM-kisojen aikana Ylen asiantuntijana ottelulähetyksissä. MM-kisoihin hän ei aio matkustaa, toisin kuin Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti.
– En lähde näistä edellä mainituista syistä. Ammatillisesti paikan päällä pelejä näkee paremmin kuin tv:stä, mutta siellä on vain yksi joukkue, joka meitä lähitulevaisuudessa kiinnostaa, eli Tanska. Tanska on aika lailla samanlainen, toki seuraamme heidän ottelut suurennuslasilla.
Kanerva halusi painottaa sitä, ettei hän ole kommentoimassa Ylellä Qatarin kisoja muuten kuin pelillisestä vinkkelistä.
– Keskityn siinä tehtävässä pelillisiin asioihin. Analysoin pelejä ja pelaajia. Sinne varmasti tulee henkilöitä, jotka pystyvät näihin muihin asioihin ottamaan paremmin kantaa kuin minä, Kanerva sanoi.
Kanervan mielestä vaikuttaminen on tärkeää, mutta päävalmentaja toivoo, etteivät Qatar ja maan ongelmat unohdu kisojen jälkeen.
– Tärkeä juttu on se, että pyritään vaikuttamaan. Ja ennen kaikkea se, että vaikuttaminen jatkuisi kisojen jälkeenkin, ja että päästäisiin pysyvään muutokseen. Sitä prosessia jatketaan koko ajan. Meillä on vastuu kaikilla omalta osaltamme viedä näitä asioita eteenpäin, Kanerva huomautti.
MM-kisojen aikana monet pelaajat ja valmentajat joutuvat varmasti vastaamaan Qatar-aiheisiin kysymyksiin. Kanervan mukaan asiassa on kaksi puolta.
– Pelaajilla on mahdollisuus kommentoida ja tuoda esiin ongelmakohtia (kisojen aikana). Näin valmentajan ja pelaajan näkökulmasta olisi toivottavaa, että pelaajille pystyttäisiin takaamaan edes tietynlainen rauha, jotta pelaajat ja joukkueet pystyisivät keskittymään peleihin. Se ei poissulje sitä, että on mahdollisuus ja jopa suotavaa, että asioista puhutaan myös kisojen aikana, Kanerva sanoi.
Qatarin MM-kisat ovat yksi MM-historian kiistanalaisimmista lopputurnauksista.
- Qatarin valinta MM-kisaisännäksi tapahtui laajamittaisen korruption myötä.
- 6 500 siirtotyöläistä on kuollut Qatarissa sen jälkeen, kun kisat on maalle myönnetty.
- Siirtotyöläisten työoloja on verrattu orjatyöhön.
- Homoseksuaalisuus on Qatarissa laissa kiellettyä, ja siitä voi saada vankeustuomion.
- Ylipäätään vähemmistöjen asema Qatarissa on todella huono.
- Alkoholin juominen ja humalassa oleminen julkisella paikalla ovat laissa kiellettyjä.
Lisätietoa aiheesta löydät täältä.
Juho Hirvonen, Helsinki
Twitter: @jkhirvonen
LUE MYÖS!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?