Senegal harppasi takamatkalta MM-kisojen pudotuspeleihin – A-lohkon jatkajat selvillä
Miesten MM-kisojen A-lohkon kaksi parasta joukkuetta selvisivät tiistaina, kun Hollanti voitti isäntämaa Qatarin 2-0 ja Senegal kaatoi Ecuadorin 2-1.
Qatarin putoaminen lohkovaiheessa oli varmaa jo ennen tiistaita, mutta muut joukkueet taistelivat vielä keskenään pääsystä pudotuspeleihin.
Hollanti siirtyi johtoon 26. minuutilla, kun Cody Gakpo käytti pallon Davy Klaassenilla ja eteni rangaistusalueelle ennen kuin laukoi pallon oikean alanurkkaan.
Oranje osui toistamiseen jälkimmäisen jakson alussa. Qatarin maalivahti Meshaal Barsham torjui Memphis Depayn yrityksen, mutta irtopallossa oli ensimmäisenä Frenkie de Jong, joka pääsi viimeistelemään tyhjään maaliin.
Steven Berghuis heilutti Hollannille verkkoa vielä 68. minuutilla, mutta maali hylättiin Cody Gakpon käsivirheen takia.
Hollanti etenee tuloksen myötä lohkovoittajana neljännesvälieriin, joissa se saa vastaansa B-lohkon toiseksi tulevan joukkueen.
A-lohkon toisessa ottelussa Senegal sai pilkun 42. minuutilla, kun Ecuadorin Piero Hincapié kaatoi Ismaïla Sarrin rangaistusalueella. Sarr otti itse vetovastuun ja sijoitti pelivälineen oikeaan alakulmaan.
Toista jaksoa oli takana 23 minuuttia, kun Ecuador nousi tasoihin. Felix Torres ohjasi Gonzalo Platan antaman kulmapotkun taka-alueelle ja Moises Caicedo iski tasalukemat taululle.
Keltapaitojen riemu kesti kuitenkin vain muutaman minuutin, sillä Senegal iski heti perään toisessa päädyssä. Pallo pomppi vapaapotkun jälkimainingeissa Kalidou Koulibalylle, joka täräytti pelin voittomaalin.
Tuloksen myötä Senegal nousi lohkossa toiseksi jättäen taakseen Ecuadorin, jolle olisi riittänyt jatkopaikkaan tasapeli. Senegal saa neljännesvälierissä vastaansa B-lohkon voittajan.
Kaikki MM-kisoista TÄÄLTÄ!
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Alankomaat NED | 3 | 2 | 1 | 0 | 5-1 | 7 |
| 2 | Senegal SEN | 3 | 2 | 0 | 1 | 5-4 | 6 |
| 3 | Ecuador ECU | 3 | 1 | 1 | 1 | 4-3 | 4 |
| 4 | Qatar QAT | 3 | 0 | 0 | 3 | 1-7 | 0 |
Qatarin MM-kisat ovat yksi MM-historian kiistanalaisimmista lopputurnauksista.
- Qatarin valinta MM-kisaisännäksi tapahtui laajamittaisen korruption myötä.
- 6 500 siirtotyöläistä on kuollut Qatarissa sen jälkeen, kun kisat on maalle myönnetty.
- Siirtotyöläisten työoloja on verrattu orjatyöhön.
- Homoseksuaalisuus on Qatarissa laissa kiellettyä, ja siitä voi saada vankeustuomion.
- Ylipäätään vähemmistöjen asema Qatarissa on todella huono.
- Alkoholin juominen ja humalassa oleminen julkisella paikalla ovat laissa kiellettyjä.
Lisätietoa aiheesta löydät täältä.
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Entiselle Arsenal-kapteenille ”unelmapesti”
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja