Suosittu olutmerkki ryhtyi Qatarin MM-kisojen ”antisponsoriksi” – yhtiölle satoi kritiikkiä tekopyhyydestä
Skotlantilainen olutvalmistaja BrewDog on ilmoittanut ryhtyneensä Qatarin MM-kisojen ”antisponsoriksi”.
Kisaisännyyden myöntämistä Qatarille on arvosteltu runsaasti vuosien ajan, mutta turnaus alkaa 20. marraskuuta Dohassa.
Qatarin valintaa MM-kisaisännäksi on kritisoitu monista syistä, joihin kuuluvat muun muassa homoseksuaalisuuden laittomuus maassa, siirtotyöläisten kaltoinkohtelu ja naisten heikko asema.
BrewDog on luvannut, että kaikki Yhdistyneessä kuningaskunnassa turnauksen aikana myydystä Lost Lager -oluesta saadut nettovoitot lahjoitetaan rekisteröidyille hyväntekeväisyysjärjestöille, jotka taistelevat ihmisoikeusloukkauksia vastaan Qatarissa.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
– Selvyyden vuoksi sanottakoon, että rakastamme jalkapalloa, mutta emme rakasta korruptiota, väärinkäytöksiä ja kuolemaa. Liittykää siis seuraamme. Nostetaan malja pelaajille. Faneille. Sananvapaudelle. Ja kaksi sormea kaikille, jotka pitävät Qatarin MM-kisoja järkevinä, luki BrewDogin tiedotteessa.
Olutvalmistajaa on kuitenkin kritisoitu kampanjan takia tekopyhyydestä, koska BrewDog aikoo yhä näyttää MM-kisojen pelejä baareissaan ja myydä tuotteitaan Qatarissa. Lisäksi viime vuonna sadat BrewDogin entiset työntekijät syyttivät yritystä siitä, että siellä vallitsee ”toksinen asenne” ja ”pelon kulttuuri”.
Baarien ja ravintoloiden työntekijöiden ammattiliitto Unite Hospitality kuvaili BrewDogin MM-kisatempausta ”jälleen yhdeksi vilpilliseksi mainoskampanjaksi, jonka tarkoituksena on harhauttaa asiakkaat pois siitä, että BrewDog on yksi panimoalan huonoimmista työnantajista työntekijöidensä kohtelussa”.
Virallisella Twitter-tilillään puolusti päätöstään näyttää MM-pelejä baareissaan.
– Emme halua estää ihmisiä katsomasta jalkapalloa. Korruption ei pitäisi estää sitä. Sitä paitsi, mitä enemmän jalkapalloa näytämme, sitä enemmän Lostia myydään ja sitä enemmän rahaa menee hyväntekeväisyyteen.
Lähteet: MarketingWeek, PRWeek
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Virallista: Bayern München teki jatkosopimuksen Harry Kanen kanssa
- Mestarien liigassa tehtiin historiaa – suomalaisseuran karmea ennätys ei silti rikkoutunut
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
