Valtava yllätys MM-kisoissa! Argentiina suli Saudi-Arabian käsittelyssä
Argentiina ja Saudi-Arabia kohtasivat toisensa tiistaina Dohassa. Saudi-Arabia järjesti kisojen ensimmäisen jättiyllätyksen voitettuaan Argentiinan 2-1.
Ottelun avausjakso sujui pelillisesti pitkälti odotusten mukaisesti. Argentiina hallitsi palloa ja pelitapahtumia. Saudi-Arabia lähti otteluun odotetulla tavalla, eli yritti puolustaa varsin tiiviisti ja riiston jälkeen lähteä nopeaan vastahyökkäykseen. Leo Messi vei Argentiinan 1-0 -johtoon rangaistuspotkusta 10. minuutilla.
Argentiina teki avausjaksolla kolme muutakin maalia, mutta kaikki osumat hylättiin paitsiona. Argentiina oli avausjaksolla jopa seitsemän kertaa paitsiossa. Määrä on valtava, sillä neljä vuotta sitten MM-kisoissa Argentiina oli neljässä ottelussa yhteensä kuudesti paitsiossa.
Saudi-Arabia järjesti todellista shokkihoitoa Argentiinalle toisen jakson alussa, kun se iski kaksi maalia ensimmäisen kahdeksan minuutin aikana. Saleh Al-Shehri toi Saudi-Arabian tasoihin 48. minuutilla. Tarkka alakulmaan sijoittunut laukaus yllätti Argentiinan Emiliano Martínezin. Vain muutamaa minuuttia myöhemmin Salem Al-Dawsari laukoi suorastaan upean laukauksen Argentiinan verkkoon ja vei Saudi-Arabian sensaatiomaiseen johtoon.
Argentiina haki tasoitusmaalia toisella jaksolla, mutta sen peli oli varsin ideaköyhää ja Argentiina luotti lopussa pitkälti keskityksiin. Lisäaikaa pelattiin lopulta peräti 14 minuuttia, sillä Saudi-Arabian Yasser Al-Shahrani sai pahannäköisesti oman maalivahtinsa polven päähänsä pallontavoittelutilanteessa.
Argentiinan 36 tappiottoman ottelun putki tuli päätökseen tiistaina. Se oli hävinnyt edellisen kerran yli kolme vuotta sitten.
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ennennäkemätöntä – Suomen Cupin fanihurmos keskellä hiljaista huhtikuuta
- Uskomaton välierä Mestarien liigassa – PSG ja Bayern München takoivat yhdeksän maalia
- Veikkausliigan seurat taistelivat cupissa – TPS tempautui trilleriin
- Jättipaukku lähellä – José Mourinho voi olla seuraava Real Madridin päävalmentaja
- Gnistanille suora ilmoitus – ei asiaa jatkoon
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Jani Honkavaara kertoi mielipiteensä derbyrekordistaan Djurgårdenissa: ”Turhauttavaa”
- Katso: Toni Koskelan Kalmar otti avausvoittonsa Allsvenskanissa – Anthony Olusanya iski voittomaalin
- Luka Modrić joutui leikkaukseen ennen MM-kisoja
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Ennennäkemätöntä – Suomen Cupin fanihurmos keskellä hiljaista huhtikuuta
- Uskomaton välierä Mestarien liigassa – PSG ja Bayern München takoivat yhdeksän maalia
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Veikkausliigan seurat taistelivat cupissa – TPS tempautui trilleriin
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- Jättipaukku lähellä – José Mourinho voi olla seuraava Real Madridin päävalmentaja
- Gnistanille suora ilmoitus – ei asiaa jatkoon
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Luka Modrić joutui leikkaukseen ennen MM-kisoja
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”