Argentiinan sankarivahti venyi jatkoajalla ilmiömäiseen pelastukseen – näin Emiliano Martínez kommentoi MM-kultaa
Argentiinan maalivahti Emiliano Martínez oli yksi maansa suurista sankareista, kun La Albiceleste kruunattiin sunnuntaina maailmanmestariksi.
Martínez, 30, torjui Argentiinalle voiton Ranskaa vastaan miesten MM-finaalissa, joka ratkesi vasta rangaistuspotkukilpailussa.
Jatko-ottelun päättyessä ottelu oli 3-3-lukemissa, mutta Ranska olisi saattanut uusia maailmanmestaruutensa, ellei Martínez olisi venynyt viimeisillä hetkillä upeaan suoritukseen.
Ranskan Randal Kolo Muani pääsi vielä 123. minuutilla yrittämään viimeistelyä lähietäisyydeltä, mutta Martínez esti maalin huikealla jalkatorjunnallaan. Pian vedon jälkeen erotuomari puhalsi pilliinsä jatko-ottelun päättymisen merkiksi. Rangaistuspotkukilpailussa Martínez torjui vielä yhden vedon.
– Me kärsimme paljon. Me luulimme olevamme kontrollissa, mutte he onnistuivat nousemaan tasoihin, kommentoi Martínez Television Publicalle Goalin mukaan.
– Tämä oli todella monimutkainen ottelu. Meidän kohtalomme oli kärsiä. Heillä oli lopussa vielä yksi sauma voittaa, mutta onnistuin pysäyttämään sen jalallani.
– Olen unelmoinut tästä hetkestä koko elämäni. En osaa kuvailla tätä sanoin.
Martínez palkittiin finaalin jälkeen koko kisojen parhaana maalivahdina. Hän kohahdutti palkintoseremoniassa ”nylkyttämällä” palkintoaan lavalla.
Kaikki MM-kisoista TÄÄLTÄ!
Qatarin MM-kisat ovat yksi MM-historian kiistanalaisimmista lopputurnauksista.
- Qatarin valinta MM-kisaisännäksi tapahtui laajamittaisen korruption myötä.
- 6 500 siirtotyöläistä on kuollut Qatarissa sen jälkeen, kun kisat on maalle myönnetty.
- Siirtotyöläisten työoloja on verrattu orjatyöhön.
- Homoseksuaalisuus on Qatarissa laissa kiellettyä, ja siitä voi saada vankeustuomion.
- Ylipäätään vähemmistöjen asema Qatarissa on todella huono.
- Alkoholin juominen ja humalassa oleminen julkisella paikalla ovat laissa kiellettyjä.
Lisätietoa aiheesta löydät täältä.
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan