Argentiina kruunattiin sunnuntaina kolmatta kertaa historiassaan miesten maailmanmestariksi sen kaadettua Ranskan MM-finaalissa rangaistuspotkukilpailussa.

La Albicelesten edellinen maailmanmestaruus oli tullut vuonna 1986, jolloin Argentiinan ykköstähtenä hääri lajin suurlegenda Diego Maradona.

Maradona ei päässyt todistamaan Argentiinan kolmansia MM-kultajuhlia, sillä hän menehtyi toissa vuonna 60 vuoden iässä sydänkohtauksen seurauksena. Hänen kuolemaansa seurasi Argentiinassa kolmen päivän kansallinen suruaika.

Argentiinan päävalmentajalta Lionel Scalonilta kysyttiin sunnuntain finaalin jälkeen, mitä hän sanoisi Maradonalle, jos legendaarinen kymppipaita olisi vielä elossa. Kysymys sai argentiinalaisvalmentajan haikealle tuulelle.

– Saat minut tajuamaan, että hän ei ole täällä. Muuten voisi luulla, että hän on keskuudessamme, kommentoi Scaloni, 44, FIFA:n mukaan.

– Onneksi onnistuimme nostamaan tämän pokaalin, josta olemme haaveilleet niin kauan, sillä olemme niin jalkapallohenkinen maa.

– Toivottavasti hän nautti siitä ylhäältä käsin. Olen varma, että jos hän olisi ollut täällä, hän olisi nauttinut siitä niin paljon, että hän olisi ollut ensimmäinen kentällä.

– Nyt kun kysyt tätä, tajuan, ettei hän ole täällä. Kunpa hän olisi täällä nauttimassa tästä hetkestä.

Kaikki MM-kisoista TÄÄLTÄ!

 
Qatarin MM-kisojen kritiikki

Qatarin MM-kisat ovat yksi MM-historian kiistanalaisimmista lopputurnauksista.

  • Qatarin valinta MM-kisaisännäksi tapahtui laajamittaisen korruption myötä.
  • 6 500 siirtotyöläistä on kuollut Qatarissa sen jälkeen, kun kisat on maalle myönnetty.
  • Siirtotyöläisten työoloja on verrattu orjatyöhön.
  • Homoseksuaalisuus on Qatarissa laissa kiellettyä, ja siitä voi saada vankeustuomion.
  • Ylipäätään vähemmistöjen asema Qatarissa on todella huono.
  • Alkoholin juominen ja humalassa oleminen julkisella paikalla ovat laissa kiellettyjä.

Lisätietoa aiheesta löydät täältä.