Hollannin MM-tähti vaihtamassa seuraa kesken kauden? – van Nistelrooy: ”Jos saan valita, niin…”
Hollannin MM-lopputurnaus päättyi puolivälierävaiheeseen, kun se hävisi lopulta Argentiinalle rangaistuspotkukilpailussa.
Ottelu oli kenties koko turnauksen vauhdikkain, sillä Hollanti nousi lopussa kahden maalin takaa tasoihin lisäajan viimeisellä hetkellä, mutta Argentiina oli parempi rangaistuspotkuilla.
Cody Gakpo oli Hollannin MM-urakan ykköstähti. Gakpo onnistui maalinteossa jokaisessa lohkovaiheen ottelussa.
Gakpo on herättänyt mediatietojen mukaan ainakin Real Madridin ja Manchester Unitedin kiinnostuksen. PSV:n seurajohdosta on sittemmin todettu, että Gakpo lähtee vain seuran ennätyshinnalla. Lue lisää täältä.
PSV:n päävalmentaja Ruud van Nistelrooy otti kantaa Gakpon tulevaisuuteen Voetbal Internationalin haastattelussa.
– Yksinkertaisesti tiedät, että se hetki tulee, kun et voi enää sanoa ei. Jos saan valita, niin myisin hänet vasta kesällä, mutta hän voi lähteä jo kesken kauden, van Nistelrooy myönsi.
23-vuotias laitahyökkääjä pelasi loistavan syyskauden PSV:ssä. 24 ottelussa syntyi 13 maalia ja 17 maalisyöttöä.
LUE MYÖS
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”