L’Équipe: Epätoivo kasvaa – uuden maalivahdin tarvitsevan Bayern Münchenin neuvottelut AS Monacon kanssa eivät etene
Bayern München tarvitsee tammikuun siirtoikkunassa uuden maalivahdin.
Joukkueen ykkösmaalivahti Manuel Neuer mursi jalkansa aiemmin joulukuussa hiihto-onnettomuudessa, joutui leikkaukseen ja on loppukauden sivussa pelikentiltä.
Bayernin valmennus- ja seurajohto ei luota niin paljon Sven Ulreichiin, että maalivahti pelaisi koko kevätkauden ykkösmaalivahtina. Ulreich toimi syyskaudella Bayernin kakkosvahtina.
L’Équipen saamien tietojen mukaan AS Monacon ja Bayernin väliset neuvottelut Alexander Nübelin lainasopimuksen katkaisemista eivät etene. Bayern lainasi Nübelin kahdeksi vuodeksi AS Monacoon kesällä 2021, ja lehden mukaan lainasopimuksessa ei ole mukana erillistä purkupykälää.
Neuvottelut eivät etene, koska AS Monacon pitäisi löytää itselleen uusi ykkösmaalivahti, ja se on helpommin sanottu kuin tehty. Lisäksi lehden mukaan Nübel vaatii Bayernin seurajohtoa lupaamaan hänelle peliaikaa sittenkin, kun Neuer palaa pelikuntoon.
Nübel on AS Monacon selvä ykkösmaalivahti ja pelannut kuluvalla kaudella 23 ottelussa. Nübel siirtyi Schalkesta vapaana agenttina Bayerniin kesällä 2020, mutta ei onnistunut syrjäyttämään Neueria ja lähti vuotta myöhemmin lainalle AS Monacoon.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta