Marokon sankarit säteilivät ylpeyttä MM-sensaation jälkeen – ”Sanoin pojille ennen peliä, että meidän on tehtävä historiaa!”
Marokon päävalmentaja Walid Regragui teki lauantaina joukkueensa kanssa historiaa, kun he etenivät kaikkien aikojen ensimmäisenä Afrikan maana MM-kisoissa neljän parhaan joukkoon.
Regraguin suojatit kaatoivat puolivälierässä Portugalin 1-0. Semifinaalissa vastaan tulee joko Ranska tai Englanti.
Tiiviistä puolustuspelaamisestaan tunnettu Marokko oli jo ennen puolivälierävoittoaan yksi turnauksen sensaatioista. Matkallaan välieriin se on kaatanut Portugalin lisäksi myös huippumaat Belgian ja Espanjan sekä pelannut tasapelin toista semifinalistia Kroatiaa vastaan.
Regragui kertoi perjantaina TF1:n haastattelussa, että hän motivoi pelaajiaan Portugalia vastaan puhumalla historiankirjoihin pääsystä.
– Espanjan jälkeen onnistuimme voittamaan myös Portugalin hienon joukkueen. Annoimme kaikkemme, meillä on vielä joitakin väsyneitä pelaajia [jäljellä], mutta ne jotka pelaavat, ovat runnonneet itsensä uupumukseen. Tällä ryhmällä on vahva mentaliteetti.
– Sanoin pojille ennen peliä, että meidän on tehtävä historiaa Afrikan puolesta! Olen todella, todella ylpeä heistä.
Yhdeksi kisojen suurimmista tähdistä on noussut Sofyan Amrabat, 26, joka on pelannut täydet minuutit jokaisessa ottelussa ja paiskinut käsittämättömän määrän töitä Marokon keskikentällä.
– Tämä on uskomatonta. Olen niin ylpeä. Tämä tuntuu kuin unelta, olemme välierässä. Uskomatonta. Me ansaitsemme tämän tuhatprosenttisesti, hehkutti Amrabat BBC:lle.
– Se on uskomatonta, miten me taistelemme ja pelaamme koko sydämellä maamme ja kansamme puolesta.
Kaikki MM-kisoista TÄÄLTÄ!
Qatarin MM-kisat ovat yksi MM-historian kiistanalaisimmista lopputurnauksista.
- Qatarin valinta MM-kisaisännäksi tapahtui laajamittaisen korruption myötä.
- 6 500 siirtotyöläistä on kuollut Qatarissa sen jälkeen, kun kisat on maalle myönnetty.
- Siirtotyöläisten työoloja on verrattu orjatyöhön.
- Homoseksuaalisuus on Qatarissa laissa kiellettyä, ja siitä voi saada vankeustuomion.
- Ylipäätään vähemmistöjen asema Qatarissa on todella huono.
- Alkoholin juominen ja humalassa oleminen julkisella paikalla ovat laissa kiellettyjä.
Lisätietoa aiheesta löydät täältä.
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Ilves hankki kaksi nuorta lupausta Norsunluurannikolta
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- Pelaajalegenda siirtymässä Belgian päävalmentajaksi
- Chelsea teki seurahistoriansa kalleimman pelaajahankinnan
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Chelsea teki seurahistoriansa kalleimman pelaajahankinnan
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen