Oliko Manchester United sittenkään Liverpoolin nappaaman hollantilaisen ostoaikeissa? The Guardian: Ei hankkimassa Cristiano Ronaldolle korvaajaa tammikuussa
Arvostettu englantilaislehti The Guardian kertoo, että Manchester United ei ole hankkimassa seuran jättäneelle Cristiano Ronaldolle ainakaan pitkäaikaista korvaajaa tammikuussa. Tämän sanotaan johtuvan yksinkertaisesti siitä, etteivät tammikuun hankinnat edusta seuran haluamaa linjaa.
United on tehnyt tällä kaudella pelaamissaan valioliigaotteluissa vain 20 maalia, ja se tarvitsee kliinistä viimeistelijää. Marcus Rashford on joukkueen tehokkain maalari neljällä osumallaan. Vertailun vuoksi sarjan kärkitriosta Arsenal on onnistunut 36 kertaa, Newcastle 32, ja Manchester City puolestaan jopa 40 kertaa.
Lehden mukaan United ei koskaan ottanut riittävän tukevaa asemaa neuvotteluissa nyt matkalla Liverpooliin olevan Cody Gakpon siirtoneuvotteluissa. Vaikka hollantilainen yhdistettiin seuraan jo pitkältä ajalta, on selvää ettei hänen statuksellaan liikkuvan kohteen suhteen voi epäröidä tarjouksissa.
Lähtökuopissa Atlético Madridista oleva Joao Felix on myös puheissa yhdistetty Manchesterin alueen punaisiin, lainapestin muodosa. Guardianin mukaan portugalilaisen palkka ei kuitenkaan mahdu seuran budjettiin, huolimatta siitä että hänen maanmiehensä vastaavista kuluista päästiin juuri eroon.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- Entinen Huuhkaja-pelaaja Juha Pirinen palaa Suomeen
- Benfican akatemian kasvatti FC Lahteen
- TPS jatkaa omien kasvattien linjaa – 18-vuotias sopimukseen
- Jättipaukku Espanjassa! Álvaro Arbeloan aika Real Madridin päävalmentajana alkoi karmealla pullahduksella
- Maximilian Ibrahimović siirtyy toiseen huippuseuraan
- Ilves hakee etua siirtomarkkinoilta – kansainvälinen rekrytointiosaaja organisaatioon
- Yle: Toni Koskelan seura kiinnostunut Ilveksen tähtipelaajasta
- Veikkausliigasta tuttu Rui Modesto herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – Joel Pohjanpalon joukkuetoveriksi?
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan
- Jättipaukku Espanjassa! Álvaro Arbeloan aika Real Madridin päävalmentajana alkoi karmealla pullahduksella
- Entinen Huuhkaja-pelaaja Juha Pirinen palaa Suomeen
- Maximilian Ibrahimović siirtyy toiseen huippuseuraan
- Benfican akatemian kasvatti FC Lahteen
- Veikkausliigasta tuttu Rui Modesto herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – Joel Pohjanpalon joukkuetoveriksi?
- Yle: Toni Koskelan seura kiinnostunut Ilveksen tähtipelaajasta
- TPS jatkaa omien kasvattien linjaa – 18-vuotias sopimukseen
- SJK:ssa kaksi lähtijää – maajoukkuemaalivahdin sopimus purettiin