Olivier Giroudilta varoitus Lionel Messille ennen MM-kisojen unelmafinaalia
Olivier Giroudin mukaan Ranska on valmis pysäyttämään sunnuntain MM-finaalissa Lionel Messin Argentiinan.
36-vuotias veteraanihyökkääjä hakee Les Bleus´n kanssa toista peräkkäistä maailmanmestaruutta.
Messille, 35, puolestaan sunnuntai on viimeinen mahdollisuus hakea puuttuva MM-titteli.
– Messi on uskomaton pelaaja, mutta me emme anna hänen nauttia parhaasta illastaan, Giroud varoitti lehdistölle.
– Me haluamme voittaa tämän ottelun Me haluamme voittaa toiset MM-kisat ja teemme kaikkemme pysäyttääksemme hänet.
– Siinä joukkueessa on myös muita kuin Messi. Heillä hyviä pelaajia, jotka tekevät töitä joukkueen eteen. Se tekee heistä vahvan.
Neljä vuotta sitten Venäjän MM-kisoissa Ranska pudotti Argentiinan 4-3-lukemin neljännesvälierissä. Tuolloin N´Golo Kanté piti Messin vartioinnillaan kurissa.
Nyt loukkaantunut Kanté ei ole mukana turnauksessa. Giroud vihjaa kuitenkin saman voivan onnistua tälläkin kertaa.
– En tiedä onko meillä siihen erityistä suunnitelmaa. Muistan kuinka Kanté oli vuonna 2018 koko ajan kiinni hänen selässään. En tiedä onko meillä tällä kertaa siihen mitään suunnitelmaa, hyökkääjä lisäsi.
LUE MYÖS!
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”