Roy Keane pettyi Brasilian pelaajien käytökseen: ”En kykene uskomaan näkemääni”
Brasilia eteni maanantai-iltana Qatarin MM-lopputurnauksen puolivälierävaiheeseen voitettuaan Etelä-Korean 4-1. Brasilia johti ottelua tauolle mentäessä tylysti 4-0.
Brasilian pelaajat ovat tunnettu maalien jälkeisistä tansseistaan, joihin koko kentällä oleva joukkue usein osallistuu.
Maanantaina Brasilian pelaajat tanssivat jokaisen maalin jälkeen – myös neljännen, vaikka ottelu oli pistetty pakettiin jo avausjaksolla. Jotkut ovat pitäneet sitä epäkunnioittavana käytöksenä Etelä-Koreaa vastaan.
ITV:llä MM-lopputurnausta analysoivan Roy Keanen mukaan Brasilia ei kunnioittanut Etelä-Koreaa. Lisäksi Keane ei ymmärtänyt, miksi Brasilian päävalmentaja Tite osallistui joukkueen tanssiin.
– En kykene uskomaan näkemääni. En ole koskaan nähnyt niin paljon tanssimista. Se on kuin katsoisi Strictly Come Dancingia (brittiläinen tanssiohjelma). Tiedän, että siinä on mukana kulttuurillinen aspekti, mutta se on todella epäkunnioittavaa vastustajaa kohtaan. Brasilia teki neljä maalia ja tanssi jokaisen jälkeen. Ensimmäisen maalin jälkeen he voivat tanssia. Se on ihan ok. Mutta sitten valmentajakin ryhtyi tanssimaan. En ole siitä onnellinen. Mielestäni siinä ei ole mitään hienoa.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Ruotsalaiset valittivat tuomaroinnista Ranskaa vastaan – ”Sain kyynärpäästä naamaan”
- Brasilian luottopelaaja sivussa neljännesvälierästä – MM-kisat ohi?
- Ecuador putosi MM-kisoista – valmentaja jättää paikkansa
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Marcelo Bielsa latasi suorat sanat Uruguayn MM-fiaskosta
- Veikkausliigasta tuttu maalitykki Ashley Coffey löysi uuden seuran
- Lucas Bergströmin kilpailija jättämässä Mallorcan
- LIVESEURANTA: Englanti ja Kongon demokraattinen tasavalta taistelevat neljännesvälieräpaikasta!
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- Kylian Mbappé ja Ranska tekivät selvää jälkeä Ruotsista MM-kisoissa
- Taas siirtouutisia Seinäjoelta – SJK myy toisenkin pelaajansa
- Graham Potter paljasti viestinsä Ruotsin pelaajille MM-putoamisen jälkeen: ”Vaikka he eivät haluaisi sitä kuulla…”
- LIVESEURANTA: Brasilia neljännesvälieriin!
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”