Saksan keskikenttäpelaaja Joshua Kimmich oli kuin maansa myynyt, kun hänen joukkueensa taival miesten MM-kisoissa päättyi jo lohkovaiheeseen.

Kuuden pisteen Japani ja neljän pisteen Espanja etenivät E-lohkosta jatkoon torstain dramaattisten tapahtumien päätteeksi. Saksa päätyi Espanjan kanssa tasapisteisiin, mutta jäi jatkopelien ulkopuolelle huonomman maalieronsa takia.

Bayern Müncheniä edustava Kimmich, 27, on ollut seuratasolla yksi Euroopan suurimmista tähdistä viime vuosina, mutta maajoukkueessa häntä ovat koetelleet isot vastoinkäymiset.

Ensimmäisessä arvoturnauksessaan, EM-kisoissa 2016, Kimmich eteni Saksan kanssa välieriin, mutta sittemmin hän on jäänyt kahdessa MM-turnauksessa lohkovaiheeseen ja edellisissä EM-kisoissa ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle.

Saksa voitti vielä vuonna 2014 maailmanmestaruuden, joten Kimmich pelkää, että hänen nimensä yhdistetään kulta-aikojen jälkeiseen pettymysten aikaan.

– Minulle henkilökohtaisesti tämä on urani huonoin päivä, sanoi Kimmich torstaina Bildin mukaan.

– Pelkään, että putoan kuoppaan. Tämä (MM-kisoista putoaminen) saa ajattelemaan, että nämä epäonnistumiset liittyvät minuun ihmisenä.

– Me mokasimme vuonna 2018 ja sitten epäonnistuimme viime vuoden EM-kisoissa.

Kimmichin kommentit kantautuivat myös Ranskan tähtihyökkääjän Antoine Griezmann korviin, ja hän yritti lohduttaa Saksan luottopelaajaa sosiaalisessa mediassa.

– Olet loistava pelaaja! Nouset taas ylös, Joshua, kirjoitti Griezmann Twitterissä.

Antoine Griezmann

@AntoGriezmann
Eres un gran jugador! Volverás a estar arriba Joshua 🤍

Fabrizio Romano

@FabrizioRomano
Joshua Kimmich: "This was the worst day of my career. I'm afraid I'll fall into a hole. It makes you think that these failures are connected to my person", told @Sport1. 🇩🇪 #Qatar2022

"I joined in 2016, so being associated with failure is not something you want to stand for".

Kaikki MM-kisoista TÄÄLTÄ!

 
Qatarin MM-kisojen kritiikki

Qatarin MM-kisat ovat yksi MM-historian kiistanalaisimmista lopputurnauksista.

  • Qatarin valinta MM-kisaisännäksi tapahtui laajamittaisen korruption myötä.
  • 6 500 siirtotyöläistä on kuollut Qatarissa sen jälkeen, kun kisat on maalle myönnetty.
  • Siirtotyöläisten työoloja on verrattu orjatyöhön.
  • Homoseksuaalisuus on Qatarissa laissa kiellettyä, ja siitä voi saada vankeustuomion.
  • Ylipäätään vähemmistöjen asema Qatarissa on todella huono.
  • Alkoholin juominen ja humalassa oleminen julkisella paikalla ovat laissa kiellettyjä.

Lisätietoa aiheesta löydät täältä.