Andrea Pirlo ja toinen Milan-legenda rakastuivat urallaan videopeleihin – keskikentän maestro valmistatui jopa MM-finaaliin Playstationin parissa
Italian maajoukkueen entinen keskikenttäpelaaja Andrea Pirlo sanoo, että hän ja topparilegenda Alessandro Nesta hurahtivat peliuransa aikana täysin videopeleihin.
Pirlo, 43, pelasi Nestan, 48, kanssa kaikkiaan 268 ottelua AC Milanin ja Italian paidassa. Vain Clarence Seedorf (309 ottelua) ja Gennaro Gattuso (343) pelasivat Pirlon kanssa useammin.
Vuosien saatossa on usein kyseenalaistettu, kuinka järkevää nuorten on käyttää aikaansa konsoli- ja tietokonepelien parissa, mutta Pirlon ja Nestan tapauksessa siitä ei vaikuttanut olevan haittaa. Kummatkin kun ovat muun muassa maailmanmestareita ja kaksinkertaisia Mestarien liigan voittajia.
Pirlo painottaa, että hän ja Nesta välttivät pelaamista pikkutunneilla, mutta Playstationin parissa kului silti kosolti aikaa.
– Olimme huonekavereita sekä maajoukkueessa että Milanissa 10 vuotta peräkkäin, joten vietimme suurimman osan ajastamme yhdessä. Olin hänen kanssaan enemmän kuin oman perheeni kanssa. Hän oli minulle kuin veli, kertoi Pirlo FourFourTwon haastattelussa.
– Aloimme pelata PlayStationia, kun Alessandro tuli Milaniin. Rakastimme sitä. Heti kun meidät laitettiin samaan huoneeseen, pelasimme koko ajan: ennen ja jälkeen harjoituksia ja harjoitusleireillä. Siitä tuli harrastus, jolla tapetaan aikaa, koska meillä oli hauskaa ja nautimme siitä yhdessä. Emme kuitenkaan koskaan pelanneet myöhään yöhön – ehkä vain silloin, jos meillä oli vaikeuksia nukahtaa pelin jälkeen.
Aiemmin Pirlo kertoi omaelämäkerrassaan, että hän valmistautui jopa vuoden 2006 MM-finaaliin pelaamalla Playstationia.
– En tunne paineita… En välitä siitä pätkääkään. Vietin sunnuntai-iltapäivän 9. heinäkuuta 2006 Berliinissä nukkumalla ja pelaamalla PlayStationia. Illalla menin ulos ja voitin maailmanmestaruuden.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ranskan MM-tähti kritisoi neljännesvälierien tuomaritoimintaa – ”30 rikettä ilman varoitusta”
- Kylian Mbappé latasi suorat sanat MM-vastustajasta – ”He eivät pelanneet jalkapalloa”
- Paraguayn koiruudet eivät riittäneet – Kylian Mbappé ampui Ranskan puolivälieriin
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- Jesse Marsch: ”Olen niin ylpeä meidän joukkueestamme”
- Marokko 8 parhaan joukkoon MM-kisoissa – kaksi miestä nousivat sankareiksi
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- IFK Mariehamnin karmea kausi jatkuu – seitsemäs perättäinen tappio
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa