Di Marzio: Paulo Dybalan sopimuksessa naurettavan alhainen ulosostopykälä – AS Roma kykenee poistamaan sen vain yhdellä tavalla

Paulo Dybala siirtyi viime kesänä vapaana agenttina AS Romaan.
Dybala ei päässyt Juventuksen kanssa sopuun jatkosopimuksesta taloudellisista syistä johtuen ja matka jatkui kohti Roomaa, vaikkei AS Roma ollutkaan aluksi Dybalan ykkösvaihtoehto. Dybala odotti tarjousta Mestarien liigassa pelaavalta seuralta, mutta sellaista ei tiettävästi missään vaiheessa ilmaantunut.
Argentiinalaistaituri on pelannut loistavan kauden AS Romassa, vaikka onkin kärsinyt silloin tällöin loukkaantumisista. 16 Serie A -ottelussa on syntynyt kahdeksan maalia ja seitsemän maalisyöttöä. Dybala on joukkueensa tehokkain pelaaja.
Gianluca Di Marzion saamien tietojen mukaan Dybalan sopimuksessa on ulkomaisille seuroille vain 12 miljoonan euron ulosostopykälä. Italialaisille seuroille samainen pykälä on 20 miljoonaa euroa.
Toimittajan mukaan AS Romalla on mahdollisuus poistaa ulosostopykälä Dybalan sopimuksesta siten, että se nostaa pelaajan nettovuosipalkkaa 3,8 miljoonasta eurosta kuuteen miljoonaan euroon.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”
- PSG Mestarien liigan finaaliin – espanjalaistähdeltä näyttävä suoritus
- Donald Trumpilta Venäjä-ehdotus FIFA:n Gianni Infantinolle: ”Se voisi olla kannustin”
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Suomen Cupissa yllätystulos! Veikkausliigaseura laulukuoroon
- Katso: Toni Koskelan Kalmar pelaa vahvaa alkukautta – Anthony Olusanya iski maalin