Hurja huhu: Mesut Özil lopettaa uransa – purkanut sopimuksensa katastrofikauden keskellä
Mesut Özil on tiettävästi päättänyt jäädä eläkkeelle purettuaan sopimuksensa Turkissa vaikean kauden keskellä.
MM-kisavoittaja on päässyt pelaamaan vain seitsemässä ottelussa Turkin Superliiga-seura Istanbul Basaksehirisissä, jonne hän siirtyi kesällä yksivuotisella sopimuksella.
Turkkilaisen Fanatik-sivuston toimittaja Yakup Cinar tietää kuitenkin kertoa, että 34-vuotiaan sopimus seurassa on purettu perjantaina ennenaikaisesti.
Arsenalin ja Real Madridin entisen tähtipelaajan ei kuitenkaan odoteta etsivän itselleen uutta joukkuetta kerrottuaan tänä aamuna joukkuetovereilleen, että hän on päättänyt lopettaa uransa.
Özil oli parhaina päivinään yksi maailman parhaista pelintekijöistä, loistaen sekä Englannissa, Espanjassa että Saksan maajoukkueessa.
Hänen uransa alkoi kuitenkin takkuilla vuodesta 2020 eteenpäin, ja nyt se näyttää saavan surullisen lopun.
Özil pelasi ensimmäiset 45 minuuttia torstai-illan 0–1-tappiossa Kayserisporia vastaan. Kyseinen ottelu näyttäisi jäävän hänen viimeiseksi esiintymisekseen ammattilaiskentillä, jos aikeet eläkkeelle jäämisestä pitävän paikkaansa.
Istanbul Basaksher tai Özil itse eivät ole kirjoituksen hetkellä vahvistaneet huhuja sopimuksen purkamisesta tai saksalaistaiturin eläkepäätöksestä.
LUE MYÖS:
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”