Sky: Kaikki yllättänyt huippukärki sai sadan miljoonan euron hintalapun – Eintracht Frankfurt ei luovu Ranskan maajoukkuekärjestä halvemmalla
Randal Kolo Muani oli mukana Ranskan MM-kisajoukkueessa.
Seurajoukkuetasolla bundesliigaseura Eintracht Frankfurtia edustava Kolo Muani iski maalin MM-välierissä ja antoi syötön finaalissa. Ranska päätyi MM-lopputurnauksessa lopulta toiseksi.
24-vuotias kärki pelaa hienoa kautta Eintrachtin paidassa. Kolo Muani on pelannut 18 sarjaottelussa, joissa on syntynyt yhteensä yhdeksän maalia ja jopa 12 maalisyöttöä. Eintracht osui todelliseen kultasuoneen, sillä Kolo Muani siirtyi seuraan viime kesänä vapaana agenttina. Hyökkääjä pelasi kaksi edellistä kautta Nantesissa.
Sky Sport Deutschlandin saamien tietojen mukaan Kolo Muani on herättänyt kiinnostusta Euroopan kärkiseuroissa, ja siten Eintracht on asettanut hyökkääjälleen jopa sadan miljoonan euron hintalapun. Kolo Muani ei ole saatavilla sitä halvemmalla.
Kolo Muani on noussut jalkapalloilevan maailman tietoisuuteen pikavauhtia. Kolo Muani debytoi Ranskan A-maajoukkueessa syyskuussa ja otettiin yllättäen mukaan MM-kisajoukkueeseen. Eintracht suunnitteli aluksi peluuttavansa Kolo Muania kakkoskärkenään, mutta ranskalaishyökkääjä esiintyi edukseen harjoituskaudella ja nappasi välittömästi avauskokoonpanon paikan itselleen.
Kolo Muani on tehnyt tällä kaudella maalin molemmissa sarjaotteluissa Bayern Müncheniä vastaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille