Argentiinan maajoukkuepelaajien käytös suututti Didier Deschampsin: ”Menivät liian pitkälle”
Argentiina voitti maailmanmestaruuden joulukuussa Qatarissa.
Argentiina kaatoi MM-finaalissa Ranskan lopulta rangaistuspotkukilpailussa. Argentiinalle maailmanmestaruus oli ensimmäinen sitten kesän 1986.
Argentiinan A-maajoukkueen pelaajien käytös varsinkin pudotuspeliotteluissa nousi puheenaiheeksi muun muassa Hollannin ja Ranskan leireissä.
Hollanti-pudotuspeliottelussa Argentiinan pelaajat juhlivat tarkoituksella Hollannin pelaajien edessä rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Sama toistui finaalissa. Lisäksi finaalin jälkeen Argentiinan maalivahti Emi Martínez juhli maailmanmestaruutta Buenos Airesissa Kylian Mbappéa esittäneen nuken kanssa. Mbappé iski hattutempun Martínezin selän taakse finaalissa.
Ranskan A-maajoukkueen päävalmentaja Didier Deschamps ei ollut järin mielissään siitä, miten Argentiinan pelaajat käyttäytyivät voitetun maailmanmestaruuden jälkeen.
– Minulla ei ole minkäänlaista ongelmaa sen suhteen, että Argentiinan A-maajoukkueen pelaajat hyppivät katoilla ja olivat onnellisia, mutta he eivät kunnioittaneet meitä. Kukaan ei ansaitse sellaista kohtelua. Ei varsinkaan Kylian. He pahoittelivat tapahtunutta jälkeenpäin, mutta jotkut asiat menivät liian pitkälle, Deschamps totesi Le Figarolle.
LUE MYÖS: Didier Deschamps kertoi totuuden Karim Benzeman MM-kisakohusta – kärki vastasi pelle-emojilla
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa