Barcelonan edustusjoukkue pyysi uransa lopettaneen Gerard Piquén mukaan illalliselle – sai kieltävän vastauksen: ”Kun siirryt sivuun…”
Gerard Piqué lopetti pelaajauransa marraskuussa.
Piqué jäi syyskaudella pienelle vastuulle Xavin alaisuudessa Barcelonassa ja piti sanansa. Piqué totesi aiemmin julkisuudessa lopettavansa uransa silloin, kun hän putoaa Barcelonassa penkille.
RAC1 haastatteli uransa lopettanutta topparia, joka kertoi mielipiteensä ratkaisustaan. Piqué mietti lopettamispäätöstään viikkojen ajan.
– Sanoin aina lopettavani urani silloin, kun en enää nauttisi jalkapallosta tai en tuntisi itseäni tärkeäksi joukkueessa. En enää tuntenut itseäni niin tärkeäksi kuin aiemmin urallani ja siksi minulla ei ollut hyvää fiilistä. En aio sanoa, tunnenko oloni petetyksi, mutta sain mahdollisuuden itse päättää urani päättämisestä.
– Mielestäni urani lopettaminen kesken kauden oli paras ratkaisu minulle, joukkueelle ja kaikille muillekin. Huomasin, ettei roolini ollut enää samanlainen, enkä päässyt enää pelaamaan. Tein harkitun päätöksen. Harkitsin sitä viikkojen ajan. Mielestäni tein sen ratkaisun oikeaan aikaan, enkä kadu sitä.
Barcelona on kovaa vauhtia matkalla kohti La Ligan mestaruutta. Piquéltä tiedusteltiin, haluaisiko hän osallistua joukkueen mestaruusjuhliin, jos La Ligan mestaruuspokaali lopulta päätyy Barcelonaan.
– En ole suunnitellut sitä. Haluaisin osallistua. Tunnen kaikki ja kunnioitan heitä paljon. Minulla on ollut läheiset välit joidenkin kanssa jo vuosien ajan. Vietin joidenkin kanssa hiljattain aikaa. Joukkueella oli myös illallinen ja minut kutsuttiin mukaan, mutta en mennyt. Kun siirryt sivuun, voi tuntua tunkeilevalta tulla mukaan joukkueen tapahtumiin. On tehtävä tilaa ja astua syrjemmäksi.
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?