Keylor Navas on valmis syrjäyttämään Gianluigi Donnarumman PSG:ssä: ”Koen kykeneväni voittamaan Mestarien liigan siellä”
Keylor Navas siirtyi tammikuussa PSG:stä kevätkaudeksi lainalle Valioliigaan Nottingham Forestin riveihin.
Navas on napannut ykkösvahdin paikan itselleen Nottingham Forestissa.
Sarjanousijan kausi on ollut vaikea ja se on parhaillaan putoamisviivan alapuolella, vaikka seura käytti viime kesänä suorastaan valtavia summia uusiin pelaajiin.
Navasin ei ole määrä jäädä seuraan ensi kaudeksi. Canal Plus haastatteli konkarimaalivahtia, joka otti kantaa muun muassa tulevaisuuteensa PSG:ssä.
– Minulla on vielä ensi kausi sopimusta jäljellä PSG:n kanssa. Jos minun on palattava sinne ja pelattava, koen kykeneväni voittamaan Mestarien liigan PSG:n kanssa. En tykännyt tilanteestani Pariisissa. Halusin tuntea joukkueen haluavan minut. Tunsin olevani koko ajan pelikunnossa.
Navas jäi syyskaudella täysin olemattomalle vastuulle PSG:ssä. Gianluigi Donnarumma nappasi ykköstorjujan roolin itselleen, vaikka vielä viime kaudella Navas sai Donnarummaa enemmän peliaikaa Pariisissa.
– PSG:ssä kukaan ei voi syyttää minua siitä, että olisin luonut ongelmia, harjoitellut huonosti tai tehnyt heikosti töitä. Päinvastoin. Halusin harjoitella entistä enemmän ja osoittaa voivani pelata. Ikävä kyllä en saanut mahdollisuutta siihen. Koen pystyväni pelaamaan missä tahansa seurassa. Katsotaan, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Kun lainasopimukseni täällä päättyy, haluaisin tietää, mitä PSG ajattelee. Sitten voimme tehdä päätöksiä.
LUE MYÖS:
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”

- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan