Bild: Bayern Münchenin seurajohto esitti toiveen siirtoa harkitsevalle Thomas Müllerille

Saksalaismediassa uutisoitiin aiemmin tällä viikolla siitä, miten Thomas Müller harkitsee jättävänsä Bayern Münchenin kuluvan kauden jälkeen. Lue lisää täältä.
Koko uransa kasvattajaseuraansa Bayernia edustanut Müller on pettynyt pieneen rooliinsa. Müller on jäänyt varsin pienelle vastuulle Thomas Tuchelin alaisuudessa.
33-vuotiaan Müllerin nykyinen sopimus Bayernin kanssa kattaa vielä ensi kauden, mutta Bildin mukaan pelaaja olisi valmis siirtymään jopa toiseen saksalaisseuraan. Müllerin on määrä lopettaa uransa ensi kauden jälkeen.
Bildin saamien tietojen mukaan Bayernin seurajohdossa käsiteltiin Müllerin tilannetta torstaina. Bayernin toimitusjohtaja Oliver Kahn tapasi urheilutoimenjohtaja Hasan Salihamidžićin ja kaksikko kävi läpi Müllerin tapausta.
Lehti kertoo kaksikon osoittaneen täyden luottonsa Müllerille. Kummatkin haluavat Müllerin lopettavan uransa Bayernissa, eikä missään muualla. Kahn ja Salihamidžić pyysivät seuralegendaa jäämään Bayerniin vielä ensi kaudeksi.
– Lähteekö Müller? Niin ei tule käymään. Olen varma siitä, että hän jatkaa kanssamme, Kahn totesi torstai-iltana saksalaismedialle.
Müller on pelannut vuosien saatossa komeat 663 ottelua Bayernin edustusjoukkueessa.
LUE MYÖS
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Mestaruusunelma suli – Jude Bellinghamille palkinto hienosta kaudesta
- Napolin mestariksi palauttaneelta valmentajalta yllättävä päätös: ”Mikään ei saa muuttamaan mieltäni”
- Asiantuntijat ennakoivat Thomas Tuchelin pikalähtöä Bayernista: ”Haluaako tällaisessa seurassa työskennellä?”
- Ajaxin pelaaja löi fania pelin jälkeen: ”Ihmiset luulevat, että he voivat huutaa mitä tahansa”
- HSV:n kannattajat juhlivat sarjanousua kentällä – sitten tapahtui jotain odottamatonta ja juhlat peruuntuivat
- GdS: Luis Enrique pyytää Napolia odottamaan – herättänyt kiinnostusta myös muissa suurseuroissa
- PSG:n maalivahti Sergio Rico vakavassa onnettomuudessa – kiidätettiin tajuttomana sairaalaan
- SalPa-puolustaja torjui laukauksen päällään ja sai siitä hyvästä punaisen kortin – ”Menee suoraan sanottuna v***tuksen puolelle”
- Surullinen ajankuva: PSG:n mestarijoukkuetta oli lentokentällä vastassa kolme kannattajaa
- Näin päättyi Venezian kausi – mitä tekee Joel Pohjanpalo?
- SalPa-puolustaja torjui laukauksen päällään ja sai siitä hyvästä punaisen kortin – ”Menee suoraan sanottuna v***tuksen puolelle”
- Cristiano Ronaldon kausi päättyi karmealla tavalla