Internazionale-tähti saa illalla valtavan vihellyskonsertin Mestarien liigan välieräderbyssä: ”Toiselle puolikkaalle Milanoa olen vihollinen”
AC Milan ja Internazionale iskevät yhteen keskiviikkoiltana Mestarien liigan välierien avausosassa.
Yksi odotetun ”euroderbyn” kiinnostavimmista yksilöistä on Interin Hakan Çalhanoğlu.
Inter-luotsi Simone Inzaghin luottopelaajiin lukeutuva Çalhanoğlu on entinen AC Milanin pelaaja. Joel Pohjanpalon kanssa Bayer Leverkusenissa pelannut keskikenttäpelaaja siirtyi AC Milaniin kesällä 2017. Çalhanoğlu edusti AC Milania neljän vuoden ajan ennen siirtoaan Interiin vapaana agenttina.
Çalhanoğlun Inter-siirto aiheutti luonnollisesti melkoista draamaa Milanossa.
La Gazzetta dello Sport haastatteli turkkilaistähteä hiljattain. Çalhanoğlu tiedostaa, että vajaat kaksi vuotta sitten tapahtunut siirto oli varsin poikkeuksellinen. Se näkyy ja kuuluu edelleenkin Milanossa.
– Sanotaan näin, että puolelle kaupungille olen kuin idoli ja toiselle puolikkaalle Milanoa olen vihollinen. Puolet kaupungista rakastaa minua ja toinen puolikas vihaa. Saman päivän aikana olen kuullut kaduilla AC Milanin kannattajien loukkauksia ja Inter-kannattajien kehuja ja lauluja. Se on osa jalkapalloa. En ole ensimmäinen tai viimeinen pelaaja, joka on tällaisessa tilanteessa. Inter-kannattajien rakkaus riittää minulle, Çalhanoğlu totesi.
Illan derby potkaistaan käyntiin Suomen aikaa klo 22.00. Kyseessä on AC Milanin kotiottelu, joten Çalhanoğlulle on jälleen luvassa melkoinen vihellyskonsertti.
LUE MYÖS
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”