Thomas Tuchel oli täysin ymmällään Bayernin tappiosta: ”Minulla ei ole selitystä”

Bayern Münchenin päävalmentaja Thomas Tuchel oli ymmällään siitä, miten hänen joukkueensa taipui lauantaina 1-3-kotitappioon RB Leipzigia vastaan.
Tuchelin joukkue lähti tauolle johdossa, mutta Leipzig nousi viimeisen puolituntisen aikana rinnalle ja ohi.
Tulos tarkoittaa sitä, että Bundesliigan mestaruustaistelun kohtalo siirtyi Borussia Dortmundin käsiin. Dortmund on sarjakärki Bayernia pisteen perässä, mutta sillä on vielä kaksi ottelua jäljellä ja müncheniläisillä vain yksi.
– Kun pelaat niin paljon omaa tasoasi alempana ja pudotat sitä tasoa jatkuvasti, niin silloin on vaikea voittaa pelejä. Ja kun on vaikea voittaa pelejä, se ei vain riitä, kommentoi Tuchel ESPN:n mukaan.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
– Minulla ei ole mitään selitystä sille, miten jotain tällaista voi tapahtua. Se on selittämätöntä. Lakkasimme liikkumasta, lakkasimme auttamasta, lakkasimme osoittamasta rohkeutta.
– Ensimmäiset 30 minuuttia olivat hyviä, olisimme voineet johtaa 2-0 tai enemmän. Mutta sitten aloimme olla huolimattomia ja verkkaisia. Toisella puoliajalla olimmeilman syytä äärimmäisen huolimattomia. Minulla ei ole selitystä.
– Olen pettynyt, koska pystymme paljon parempaan. Meillä oli peli käsissämme ja annoimme sen pois.
– Se (mestaruustaisto) ei ole vielä ohi. Katsotaan, mitä viimeisellä kierroksella tapahtuu. Tietenkin halusimme asioiden menevän toisin.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Tuttosport: Juventus saattaa sittenkin antaa potkut päävalmentajalleen – tässä ykköskorvaajaehdokas
- Marco Asensio siirtymässä jättipalkalla PSG:hen – seuran entinen pelaaja kyseenalaistaa ratkaisun: ”Tulee tänne vääristä syistä”
- Relevo: Kylian Mbappé ei aio aktivoida PSG-sopimuksensa viimeistä vuotta – Real Madrid valmis tekemään tarjouksen yhdellä ehdolla
- Sergio Ramos poistuu myös Pariisista: ”Nämä ovat hyvästit”
- Zlatan Ibrahimovic ei ole valmis eläkkeelle – yksi asia huolestuttaa ruotsalaisveteraania
- Reuters: Thomas Zilliacus valmistelee nyt toisen Euroopan suurseuran ostamista
- AC Milanin tähdelle pitkä jatkosopimus – sisältää jättimäisen ulosostopykälän
- Erotuomaria vainonnut José Mourinho sai syytteen UEFA:lta
- Man Cityn tähdeltä erikoinen paljastus – samat kalsarit joka pelissä: ”Se on toiminut”
- Futismaailmassa jo useita podcasteja – tunnetko nämä?
- Sergio Ramos poistuu myös Pariisista: ”Nämä ovat hyvästit”
- Zlatan Ibrahimovic ei ole valmis eläkkeelle – yksi asia huolestuttaa ruotsalaisveteraania
- Bild: Bayern München asetti kolme tähtipelaajaansa myyntiin
- Relevo: Kylian Mbappé ei aio aktivoida PSG-sopimuksensa viimeistä vuotta – Real Madrid valmis tekemään tarjouksen yhdellä ehdolla
- Reuters: Thomas Zilliacus valmistelee nyt toisen Euroopan suurseuran ostamista
- AC Milanin tähdelle pitkä jatkosopimus – sisältää jättimäisen ulosostopykälän
- FM: Bayernin huipputoppari haluaa jättää seuran Thomas Tuchelin toiveista huolimatta – pääsi jo yhteisymmärrykseen sopimuksesta PSG:n kanssa
- Erotuomaria vainonnut José Mourinho sai syytteen UEFA:lta
- Huuhkajien tulokkaalla ikävä ilta – punainen kortti ja rökäletappio isossa pelissä
- Cristiano Ronaldo houkuttelee muita tähtiä Saudi-Arabiaan: ”Liiga on erittäin hyvä”