Upea saavutus! Union Berlin teki seurahistoriaa etenemällä Mestarien liigaan
Saksan Bundesliigan päätöskierros pelattiin lauantaina.
Bayern München voitti lopulta dramaattisten vaiheiden jälkeen jo 11. peräkkäisen mestaruutensa. Bayern voitti vieraskentällä Kölnin 2-1, ja samaan aikaan päätöskierrokselle sarjakärjessä lähtenyt Borussia Dortmund jäi kotonaan 2-2 -tasapeliin Mainzin kanssa. Bayern nappasi mestaruuden itselleen maalieron turvin.
Lue lisää mestaruustaistelun huipennuksesta täältä.
Samalla varmistui myös se, että Union Berlin sijoittui Bundesliigassa neljänneksi ja pelaa siten ensi kaudella Mestarien liigan lohkovaiheessa. Kyseessä on Union Berlinille seurahistorian ensimmäinen kerta Euroopan ykköskilpailussa.
Union Berlin nousi ensimmäistä kertaa koskaan Saksan pääsarjatasolle keväällä 2019, kun se sijoittui 2. Bundesliigassa kolmanneksi ja eteni nousukarsintojen kautta 1. Bundesliigaan.
Union Berlin on pelannut siten pääsarjatasolla vasta neljän kauden ajan, mutta siihen nähden menestys on ollut suorastaan hurjaa. Viime kaudella Union Berlin sijoittui Bundesliigassa viidenneksi. Seura eteni kuluvalla kaudella Eurooppa-liigassa neljännesvälierävaiheeseen.
Joel Pohjanpalo edusti Union Berliniä kaudella 2020-21.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken

- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen