Menestyspuolustajan ura on syöksykierteessä – seuraikonin asema vaihtui Saudi-Arabiaan
Englannin Valioliigan Chelsea ilmoitti myöhään sunnuntaina, että joukkueen puolustaja Kalidou Koulibaly siirtyy seuraavaksi kaudeksi saudiseura Al-Hilaliin. Siirtosummaksi on kerrottu 23 miljoonaa euroa.
Koulibaly tuli Chelseaan viime kesänä noin 40 miljoonalla eurolla Serie A -seura Napolista. Esimerkiksi Laliiga.comissa kirjoitettiin siirtohuhujen yhteydessä, että ”senegalilainen oli [ollut] Napolin kannattajille kenties yksi rakkaimmista pelaajista”. Hän oli myös tuore Afrikan-mestari.
Siirto Chelseaan osoittautui arviointivirheeksi hyvin nopeasti. Joukkue pelasi katastrofikauden ja oli selvästi lähempänä putoamista alemmalle sarjatasolle kuin pääsyä eurokentille. Samaan aikaan Napoli voitti seurahistoriansa kolmannen mestaruuden ja ensimmäisen sitten vuoden 1990.
Myös Koulibalyn, 32, ikä ja palkka muodostuivat Chelsealle riippakiveksi tänä vuonna.
Koulibaly on viimeisin nimimies, joka on onnistuttu houkuttelemaan Saudi-Arabian liigaan. Kuluvan vuoden aikana sinne ovat häipyneet myös Cristiano Ronaldo ja Karim Benzema, vaikka kilpailun taso ei päätä huimaa. Al-Hilalin omistaa öljybisneksessä omaisuuden saanut Saudi-Arabian valtio-omisteinen sijoitusrahasto PIF.
Lue lisää:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin