Se on siinä! Kolmen jakson mittainen UEL-finaali päättyi Sevillan voittoon rangaistuspotkukilpailussa

Eurooppa-liigan finaali pelattiin keskiviikkoiltana Unkarissa. Sevilla voitti AS Roman rangaistuspotkukilpailussa ja nappasi samalla seurahistoriansa seitsemännen Eurooppa-liigan mestaruuden.
Ottelussa pelattiin jatko-ottelu ja lisäajat mukaan lukien yhteensä yli kolmen jakson verran jalkapalloa.
Kummallakin oli finaalissa ekstrapanos, sillä Sevilla tai AS Roma eivät etene sarjan kautta Mestarien liigaan. Eurooppa-liigan finaalin voitosta saa paikan ensi kauden Mestarien liigaan.
Finaalia ennakoitiin tasaiseksi, ja sitä se olikin avausjaksolla. Sevilla hallitsi palloa, mutta AS Roma oli tutun kompakti puolustussuuntaan ja jätti vastustajansa ilman laadukkaita maalipaikkoja.
AS Roman ykköstähti Paulo Dybalan pelikunto finaalissa oli suuri kysymysmerkki, sillä argentiinalainen on kärsinyt viime viikkoina loukkaantumisesta.
José Mourinho ilmoitti ottelun alla Dybalan kykenevän pelaamaan vain 20-30 minuuttia, mutta luotsi nimesi tähtensä avaukseen ja se tuotti tulosta. Dybala vei AS Roman johtoon 34. minuutilla. Bryan Cristante lähetti Dybalan nokikkain Sevilla-vahti Bonon kanssa. Dybala laukoi pallon varmasti maaliin. 1-0.
Toinen jakso oli Sevillan. Sevilla piti peliä ja palloa hallussaan, sekä onnistui pakottamaan ottelun AS Roman puolustuskolmannekselle. Sevilla nousi tasoihin 55. minuutilla, kun AS Roman toppari Gianluca Mancini ohjasi laidalta tulleen keskityksen omaan maaliin. 1-1.
Noin vartti ennen ottelua Sevillalle vihellettiin rangaistuspotku, kun Lucas Ocampos kaadettiin boksissa, mutta tuomio peruttiin VAR-tarkastusten jälkeen.
Varsinaisella peliajalla ei saatu ratkaisua, joten finaali eteni jatko-otteluun jo kolmatta vuotta peräkkäin. Jatkoaika noudatti tuttua kaavaa. Sevilla hallitsi palloa, mutta laadukkaat maalipaikat loistivat poissaolollaan. AS Roma sen sijaan puolusti tiukasti, eikä päästänyt Sevillaa sen paremmille tekopaikoille. Jatkoajan lisäajan 10. minuutilla AS Roman Chris Smalling puski pallon ylärimaan, mutta sitä lähemmäs ei päästy ja finaali eteni rangaistuspotkukilpailuun.
Bono nousi tuttuun tapaan Sevillan sankariksi rangaistuspotkukilpailussa torjuttuaan kaksi AS Roman yritystä. Sevilla vei rangaistuspotkut maalein 4-1.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Glen Kamaran Rennes suunnittelee valmentajanvaihdosta – tässä ykkösvaihtoehto uudeksi valmentajaksi
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”