Espanja voitti MM-kultaa! Olga Carmonan laukaus kaatoi vaisusti esiintyneen Englannin
Espanja voitti naisten MM-kisat sunnuntaina. Se kaatoi loppuottelussa suvereenisti Englannin 1–0 Olga Carmonan maalilla. Lukemat ovat näennäisen tiukat, mutta hallitseva Euroopan-mestari Englanti oli lähes koko ottelun alakynnessä.
Englannin maalivahti Mary Earps venyi useampaan huipputorjuntaan. Hän torjui muun muassa Jenni Hermoson rangaistuspotkun 70. minuutilla. Hänet valittiin lopulta turnauksen parhaaksi maalivahdiksi.
Finaali oli molemmille joukkueille niiden historian ensimmäinen. Espanja sai revanssinsa Englannista, sillä maat olivat kohdanneet toisensa viime kesän EM-kisoissa, ja silloin Englanti oli pudottanut Espanjan puolivälierissä.
Espanjan lähtökohdat eivät olleet helpot. Viime syksynä 15 pelaajaa oli kieltäytynyt kutsusta maajoukkueeseen, koska heillä oli ollut erimielisyyksiä päävalmentaja Jorge Vildan kanssa. Nyt heistä osa juhli hänen kanssaan maailmanmestaruutta.
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Virallista: Bayern München teki jatkosopimuksen Harry Kanen kanssa
- Mestarien liigassa tehtiin historiaa – suomalaisseuran karmea ennätys ei silti rikkoutunut
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé