Lähde: Serie A:n tähtipelaaja haluaa siirtyä Juventukseen – pääsivät jo yhteisymmärrykseen sopimuksesta
Domenico Berardi on kuulunut pitkään Serie A:n parhaiden pelaajien joukkoon.
29-vuotias laitahyökkääjä on todellinen Sassuolon seuralegenda. Berardi on edustanut koko uransa kasvattajaseuraansa.
Juventus hankki Berardin kesällä 2013, mutta lainasi hänet välittömästi takaisin Sassuoloon. Lainasopimus kesti kaksi vuotta, jonka jälkeen Sassuolo lunasti oman kasvattinsa takaisin kymmenellä miljoonalla eurolla. Berardi ei koskaan pelannut otteluakaan Juventuksessa.
Calciomercaton saamien tietojen mukaan Juventus on päässyt Berardin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksen henkilökohtaisista ehdoista.
TuttoMercatoWebin mukaan Juventus miettii parhaillaan, miten se onnistuisi suostuttelemaan Sassuolon myymään keulakuvansa. Lähde kertoo Juventuksen suunnittelevan tarjoavansa Sassuololle rahan lisäksi omia pelaajiaan. Juventus on tiettävästi valmis maksamaan Berardista noin 20-25 miljoonaa euroa.
Italian A-maajoukkueeseen kuuluvan Berardin viime kausi oli rikkonainen, mutta hän iski silti 12 maalia Serie A:ssa. Toissa kaudella syntyi peräti 15 maalia ja 17 maalisyöttöä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan