Maailmanmestarivahti oli siirtymässä Bayern Müncheniin – siirto kariutui viime hetken loukkaantumiseen
Bayern München on etsinyt uutta maalivahtia käytännössä koko kesän ajan.
Sven Ulreich on Bayernin ainoa terve maalivahti.
Viime joulukuussa jalkansa murtanut Manuel Neuer on edelleen varsin kaukana pelikunnosta. Bayern myi hiljattain Yann Sommerin Internazionaleen. Sommer siirtyi Bayerniin tammikuussa korvaamaan loukkaantunutta Neueria, muttei lopulta viihtynyt Münchenissä puolta vuotta pidempään.
TyC Sportsin tunnettu toimittaja Gastón Edul paljasti maanantaina Gerónimo Rullin olleen hyvin lähellä siirtyä Bayernin riveihin.
Ajaxia edustavan Rullin oli määrä matkustaa maanantaina Müncheniin käydäkseen Bayernin lääkärintarkastuksessa, mutta maalivahti loukkasi lauantaisessa ottelussa olkapäätään. Edulin mukaan Rulli on lähtökohtaisesti kolme kuukautta sivussa pelikentiltä ja käy todennäköisesti pian leikkauksessa. Olkapäävamma vesitti samalla siirron Bayerniin.
Rulli voitti Argentiinan kanssa maailmanmestaruuden viime joulukuussa Qatarissa.
Rulli, 31, siirtyi tammikuussa Villarrealista Ajaxiin.
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
