MM-kisoissa todistettiin historiaa, oikea herkkupala neljännesvälieriin
Ruotsi nappasi lohkovoiton ja Etelä-Afrikka toisen jatkopaikan naisten MM-kisojen J-lohkossa.
Ruotsi voitti viimeisessä ottelussaan Argentiinan 2–0 Rebecka Blomqvistin ja Elin Rubenssonin maaleilla. Argentiina sai pidettyä Ruotsin aisoissa jopa yllättävän pitkään, joskin Ruotsi lepuutti monia avauksen pelaajiaan.
Argentiina tarvitsi ottelusta kuitenkin voiton, mikä jäi haaveeksi, koska joukkue onnistui laukomaan maalia kohti vain kahdesti.
ÄLÄ MISSAA HETKEÄKÄÄN: MM-kisojen LIVE-seurantaan TÄSTÄ!
Etelä-Afrikalle pudotuspelipaikka on maan historian ensimmäinen. Se kukisti viimeisessä ottelussaan Italian maalein 3–2. Italialle olisi riittänyt jatkopaikkaan tasapelikin.
Italia pääsi heti ottelun alussa 1–0-johtoon ja lopussa 2–2-tasatilanteeseen, mutta hukkasi molemmat mahdollisuutensa. Joukkue hätäili aina päästyään johtoasemaan. Thembi Kgatlana viimeisteli Etelä-Afrikan voittomaalin ottelun lisäajalla. Lisäaikaa pelattiin lopulta yli 16 minuuttia, mutta peliajasta pieni osa oli tehokasta.
Kisojen kolmossijoitettu Ruotsi kohtaa neljännesvälierissä sunnuntaina Yhdysvallat, hallitsevan maailmanmestarin. Joukkueet ovat kohdanneet toisensa MM-turnauksissa kuusi kertaa aiemmin. Seitsemännellä kerralla kirjoitetaan naisten MM-kisahistoriaa.
Etelä-Afrikka lähtee altavastaajana omaan neljännesvälieräänsä, kun se kohtaa samana päivänä Alankomaat.
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Huuhkajat | Joukkue, ottelut, tulokset, tv ja uutiset
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen