Nimi mieleen: Da’vian Kimbrough’sta, 13, Yhdysvaltain palloiluhistorian nuorin ammattilaispelaaja

Yhdysvaltain toiseksi korkeimmalla sarjatasolla USL:ssä pelaava Sacramento Republic vahvisti viime viikon keskiviikkona solmineensa sopimuksen 13-vuotiaan Da’vian Kimbrough’n kanssa. Kimbrough täyttää 14 vuotta vasta ensi helmikuussa. Hän on Yhdysvaltain palloiluhistorian nuorin ammattilaispelaaja, kertoo CNN.
– Da’vianin matka Republic FC:ssä on vasta alkamassa. Hän on ihmeellinen lahjakkuus, joka on omistautunut unelmalleen tulla eliittipelaajaksi, totesi Sacramento Republicin puheen- ja urheilutoimenjohtaja Todd Dunivant lehdistötiedotteessa.
Dunivant oli kentällä vuonna 2006, kun Freddy Adu teki debyyttinsä MLS:ssä vain 14-vuotiaana. Adun ura mureni käsiin hyvin pian yleisön luomien paineiden seurauksena. Republic ei halua toistaa Adun kohdalla tehtyjä virheitä Kimbrough’n kanssa.
Kimbrough liittyy kuitenkin välittömästi mukaan Republicin edustusjoukkueeseen. The Athleticin mukaan hänen harjoitusohjelmansa räätälöidään yksilöllisesti hänelle sopivaksi. Tarkoitus ei ole heittää häntä syvään päätyyn.
Kimbrough’n tavoitteensa on pelata Euroopassa ja hän päässee jossain vaiheessa harjoittelemaan myös vanhalla mantereella.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Kimbrough edusti viime vuoden Republicin alle 14- ja alle 15-vuotiaiden joukkueita pääsarja MLS:n junioriliigassa. Hän teki 34 maalia 50 otteluun. Yhteensä hän on tehnyt kahden viime kauden aikana 61 maalia 81 ottelussa.
Kesäkuun ajan Kimbrough oli vieraspelaaja New York Red Bullsissa ja auttoi organisaatiota voittamaan Bassevelde U13 Cupin ensimmäisenä MLS:n alaisena joukkueena. Hänet nimettiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Kimbrough on kuvaava prototyyppi Pohjois-Amerikkaa valtaavalle suuntaukselle. MLS-liigassa hahmoteltiin aikoinaan kasvusuuntia, jotka ovat tuottaneet hedelmää viime vuosina, ja sarjan pelaajien keski-ikä on nykyisin pienempi kuin esimerkiksi Englannin Valioliigan. MLS on pyrkinyt irrottautumaan ”eläkeläisliigan” maineesta, joka on pitkään horjuttanut sen uskottavuutta ja jarruttanut pitkäjänteistä kehitystä.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta

- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa