Saksan maajoukkuekapteeni tuntee pettäneensä potkut saaneen valmentajan: ”Jos totta puhutaan…”
Saksan jalkapalloliitto tiedotti hiljattain antaneensa potkut A-maajoukkueen päävalmentajalle Hans-Dieter Flickille.
Kyseessä on ensimmäinen kerta Saksan jalkapalloliiton historiassa, kun se antaa potkut maajoukkueen päävalmentajalle.
Flick ehti valmentaa Saksan A-maajoukkuetta kahden vuoden ajan. Pestin viimeiseksi otteluksi jäi viikonloppuinen 1-4 -tappio Japanille. Flickin aikakausi Saksan peräsimessä oli pettymyksiä täynnä. Saksa jäi Qatarin MM-lopputurnauksessa lohkoon.
Saksa pelaa ainoastaan harjoitusotteluissa, koska se ei osallistu kisaisäntänä EM-karsintoihin. Saksa ehti pelata viisi peräkkäistä voitotonta ottelua ennen Flickin potkuja.
Saksan jalkapalloliitto ei ole toistaiseksi nimennyt Flickille korvaajaa. Rudi Völler työskentelee maajoukkueen väliaikaisena valmentajana.
Saksan kapteeni İlkay Gündoğan tuntee pettäneensä Flickin.
– Joukkueen fiilis on yhdistelmä surullisuutta, turhautuneisuutta ja pettymystä. Jos totta puhutaan, niin pelaajana minulla on sellainen tunne, että petin Flickin. Hän oli aina hyvin keskittynyt, motivoitunut ja täynnä energiaa. Ikävä kyllä joukkueena emme onnistuneet muuttamaan sitä tuloksiksi.
Saksa kohtaa Ranskan tiistai-iltana harjoitusottelussa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta

- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit