FC Hongan kapteeni päättää uransa tähän kauteen
FC Hongan kapteeni ja monivuotinen luottopuolustaja Henri Aalto päättää uransa tähän kauteen.
HooGeessä jalkapallouransa aloittanut Aalto, 34, on pelannut Hongan edustusjoukkueessa kolmellatoista eri kaudella ja yhteensä 316 kilpailullista ottelua. Espoolaisen Hongan lisäksi hän on edustanut urallaan myös Seinäjoen Jalkapallokerhoa sekä Saksassa VfB Oldenburgia.
Aalto voitti SJK:n riveissä Veikkausliigan mestaruuden kaudella 2015 ja seuraavana vuonna Suomen Cupin. Hongassa hän on juhlinut kertaalleen Suomen Cupin voittoa ja kolmesti liigacupin mestaruutta.
– Olin tunnustellut lopettamista jo muutamana syksynä. Kesän aikana päätös kypsyi painollaan lopulliseksi, monesta syystä, niin kehollisesti kuin mielellisesti. Vaikka kärsin kauden aikana valitettavista vaivoista, pelivuosia olisi halutessa riittänyt. Koen kuitenkin ulosmitanneeni tyydyttävästi potentiaalini ja lajille sekä rakastamalleni elämäntavalle omistautumisen, ja on koittanut aika aloittaa uusi elämä, kommentoi Aalto Hongan sivuilla.
– Tunnen tällä hetkellä syvää kiitollisuutta urastani, helpottuneisuutta kirkkaasta päätöksestä ja nöyrää innostusta enteilevästä muutoksesta. Edessä saattaa toki olla monenlaisia reaktioita, joita ei voi täysin ennakoida, mutta odotan tulevaa suurella uteliaisuudella.
Hongan manageri Hexi Arteva kiitti Aaltoa ”koko Hongan huippujalkapallon puolesta”.
– Tulemme muistamaan Henkan kapteenina, joka antoi meille kaikkensa ja joka todellakin ulosmittasi paljon yhteisten unelmiemme eteen. Toivon näkeväni Henkka sinut jossain kohtaa ja jossain roolissa taas Hongan mukana. Se on oikein. Kiitos vielä kerran kaikesta.
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Huuhkajat | Joukkue, ottelut, tulokset, tv ja uutiset
- Pikkuhuuhkajat – U21 EM-jatkokarsinnat: Ottelut, tulokset, tv
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
