HELSINKI. Huuhkajat pelaa elintärkeän EM-karsintaottelun tiistaina, kun Olympiastadionille saapuu vieraaksi Kazakstan.

Suomi hävisi onnettoman esityksen jälkeen Slovenialle viime lauantaina luvuin 0-3, eikä kisapaikka ole enää omissa käsissä. Se oli pitkästä aikaa heikko esitys Suomelta.

– 0-3 ei ole tulos, mitä me haluttiin. Toisaalta Slovenia oli mielestäni aika vahva kotijoukkue. Se on käyty nyt läpi. Mennään eteenpäin Kazakstan-peliin, ja raavitaan siitä kolme pistettä, Huuhkajien Lucas Lingman sanoi SuomiFutis-sivustolle Kazakstan-ottelun alla.

Lingman kertoi, millaisia asioita joukkueessa on käyty läpi Slovenia-pelin jälkeen.

– Pieniä yksityiskohtia. Jos vieraissa pelinrakentelu ei lähde käntiin, olisiko parempi vain nostaa koko joukkue ja pelata suoraviivaisemmin vaikka pitkänä. Pieniä juttuja, että ollaan oikeissa paikoissa, tuetaan pelaajia ja ollaan kakkospalloissa.

– Ja sitten se, että voitetaan kaksinkamppailut. Sloveniaa vastaan hävittiin varsinkin alussa kaksinkamppailut. Siinä vastustaja saa otteen ja pitää koko ajan palloa, emmekä me pääse huilaamaan pallolla.

Sloveniaa vastan Lingman istui penkillä, ja avauskokoonpanossa keskikentän kolmikon muodostivat Rasmus Schüller, Kaan Kairinen sekä Glen Kamara. Kazakstanin odotetaan puolustavat selvästi Sloveniaa alempana, ja Suomi pitänee palloa enemmän kuin Sloveniaa vastaan. Kenties Lingmanin pelintekotaidoille voisi siis olla käyttöä vierasjoukkueen puolustusmuodon murtamisessa.

– Roolini on rytmittäjä. Yritän olla se pelaaja, joka tuo pallon ylöspäin ja rauhoittaa, kun on aika rauhoittaa. Vaikea sanoa, olisinko ollut oikea mies siihen Slovenia-peliin, Lingman sanoi.

– Sitä aina haluaa pelata. Olen aina valmiina ja toivon, että olen näyttänyt olevani tarpeeksi hyvä kentälle.

Suomi voi edetä suoraan EM-kisoihin, mutta se vaatii omien voittojen lisäksi apuja muilta. Jos Huuhkajat ei karsintojen kautta kisapaikkaa saa, toinen mahdollisuus on Nations Leaguen jatkopeleissä. Niihin pääsy varmistui viikonloppuna. Siitä ei tosin joukkueen sisällä ole juuri puhuttu.

– En usko, että kovin moni sitä ajattelee. Totta kai kaikki haluavat mennä suoraan kisoihin. En usko, että kovin moni on miettinyt näiden pelien aikana, että on varapatruuna. Kaikki haluavat suoraan mennä, ja vieläkin siihen on ihan hyvä mahdollisuus. Voitetaan kaikki kolme peliä, niin ei tarvitse jossitella, onko antanut kaikkensa.

Jaakko Perttilä
Twitter: @JaakkoPerttila

H-lohkon tilanne
#JoukkueOVTHMP
1Tanska DEN1071219-1022
2Slovenia SLO1071220-922
3Suomi FIN1060418-1018
4Kazakstan KAZ1060416-1218
5Pohjois-Irlanti NIR103079-139
6San Marino SMR1000103-310

LUE MYÖS