6-1! Suomalaismaalivahdin joukkue järjesti murskajaiset Konferenssiliigassa
Tanskalaisseura Nordsjælland johtaa Konferenssiliigan lohkoaan.
Nordsjælland murskasi torstaisessa kotiottelussaan Fenerbahçen peräti 6-1. Huuhkajista tuttu Carljohan Eriksson pelasi Nordsjællandin maalilla.
Nordsjælland on kerännyt viidestä ottelusta kymmenen pistettä ja johtaa lohkoa pisteen erolla Ludogoretsiin ja Fenerbahçeen. Nordsjælland kohtaa lohkon päätöskierroksella vieraskentällä Ludogoretsin.
Eriksson, 28, on jäänyt kuluvalla kaudella pienelle vastuulle Nordsjællandissa.
Ykkösmaalivahti Andreas Hansen loukkasi hiljattain kättään ja on sivussa pelikentiltä lähtökohtaisesti tammikuulle saakka. Eriksson on siten päässyt pelaamaan viime aikoina Nordsjællandin maalilla ja on samalla esiintynyt edukseen.
Nordsjælland on parhaillaan viidentenä Tanskan pääsarjassa. Seurassa niin ikään pelaava Oliver Antman on ollut noin kahden ja puolen kuukauden ajan loukkaantuneena. Antmanin uskotaan palaavan Nordsjællandin vahvuuteen vuodenvaihteessa.
LUE MYÖS: Iso päänahka! Huuhkajat-pelaajalta loistoesitys Eurooppa-liigassa
LUE MYÖS:
- Jaro täräytti entisen maajoukkuepelaajan hankinnan
- Cristiano Ronaldo soitti yllättäen Donald Trumpille
- Jäikö Cristiano Ronaldo kiinni valheesta?
- Sergio Ramos jatkaa uraansa
- Liverpoolissa kuohuu! Mohamed Salah vuodattaa: ”Minut on heitetty bussin alle”
- Lionel Messi ja Inter Miami voittivat mestaruuden
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Lionel Messi ja Inter Miami voittivat mestaruuden
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Liverpoolissa kuohuu! Mohamed Salah vuodattaa: ”Minut on heitetty bussin alle”
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- Sergio Ramos jatkaa uraansa
