Helsingin Jalkapalloklubi on vahvistanut hankkineensa Huuhkajien keskikenttäpelaajan Lucas Lingmanin kauden 2026 loppuun ulottuvalla sopimuksella.

Lingman, 25, siirtyi alun perin HJK:hon jo 13-vuotiaana Hongasta, ja hän on voittanut Klubin kanssa viisi Veikkausliigan mestaruutta. Kausina 2018-2020 Lingman pelasi Rovaniemen Palloseurassa, josta HJK osti hänet takaisin.

Kaksi vuotta sitten ruotsalainen Helsingborg hankki Lingmanin HJK:sta ja teki hänen kanssaan neljän vuoden sopimuksen. Lingman kuitenkin palasi Helsinkiin lainalle elokuussa 2022, ja myöhemmin lainaa jatkettiin koko viime kaudeksi.

Tiedotteessaan HJK kertoo, että se lunastaa Lingmanin Ruotsista takaisin ”pienellä siirtokorvauksella”.

– Hienoa palata pitkällä sopimuksella takaisin seuraan, joka tuntuu kodilta. HJK:n pelipaidan pukeminen merkitsee itselleni paljon, ja halusin nimenomaan itse palata takaisin tänne, kommentoi Lingman.

– Meille oli erittäin tärkeää saada tämä sopimus maaliin. Luke on viimeisen päälle Klubin kundi ja erinomaisen tärkeä palanen uuden joukkueen rakentamisessa niin pelillisesti, jatkuvuuden kuin johtajuuden osalta, sanoo HJK:n urheilujohtaja Vesa Mäki.

Suomen A-maajoukkueessa Lingman on esiintynyt 11 kertaa.

LUE MYÖS:

HJK Helsinki

@hjkhelsinki
✍🏻 Lucas Lingman Klubin kundi on!

HJK ja viiden mestaruuden Luke kolmen vuoden sopimukseen.

Lue lisää kuvaa painamalla👇

#HJK #Veikkausliiga

Linkki twiittiin.