Brasilian futistaivaalle on syttymässä uusi tähti – Endrick, 17, teki historiaa Wembleyllä

Lauantaina monet eurooppalaiset jalkapallon ystävät saattoivat nähdä ensimmäisen vilauksensa teinisensaatiosta, josta on povattu Brasiliassa lajin seuraavaa supertähteä.
Brasilia kaatoi Englannin vieraskentällä 1-0, ja illan ainoasta osumasta vastasi Palmeirasin 17-vuotias hyökkääjälupaus Endrick. Nuorukainen pääsi siirtämään pallon tyhjään maaliin Vinícius Júniorin epäonnistuneen yrityksen jälkeen.
Ensi kaudella Endrick pelaa Viníciuksen kanssa yhdessä Real Madridissa. Los Blancos sinetöi teinitähden hankinnan jo joulukuussa 2022, mutta hän saa siirtyä Eurooppaan vasta tulevana kesänä, kun hän täyttää 18 vuotta. Lehtitietojen mukaan Palmeiras saattaa bonusten myötä kuitata siirrosta jopa 72 miljoonaa euroa.
Endrick nousi Brasiliassa toden teolla ihmisten tietoisuuteen alkuvuonna 2022, kun hän säkenöi arvostetussa Copinha-turnauksessa, johon kutsutaan maan parhaat alle 20-vuotiaat pelaajat Kuusi maalia iskenyt Endrick valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi, vaikka hän oli tuolloin vasta 15-vuotias.
Nuorukaisen agentti kertoi tällä viikolla Telegraphin haastattelussa, että tuolloin Euroopan suurimmat seurat kiinnostuivat hänestä. Endrickin perässä olivat tiettävästi Manchester City, Liverpool, PSG, Chelsea ja Real Madrid, joka vei lopulta siirtokisan nimiinsä.
Tätä nykyä Endrick on jo kaksinkertainen Brasilian liigamestari. Viime kaudella hän tehtaili pääsarjapeleissä 11 osumaa.
Historiankirjoihin
Lauantain maali panoksettomassa ystävyysottelussa ei välttämättä merkitse paljoa isossa kuvassa, mutta Endrick pääsi sillä joka tapauksessa historiankirjoihin. Hänestä tuli Brasilian kaikkien aikojen neljänneksi nuorin maalintekijä, ja Endrick on nyt nuorin pelaaja, joka on tehnyt miesten peleissä maalin Wembleyllä, Englannin legendaarisessa jalkapallopyhätössä.
Viimeksi Brasilialle on nuorempana tehnyt maalin muuan Ronaldo, maailmanmestari ja kaksinkertainen Ballon d’Orin voittaja. Symboliikkaa on ehditty kaivaa jo siitäkin, että Endrick teki ensimmäisen maaottelumaalinsa 23. maaliskuuta, samana päivänä kuin Ronaldo debytoi Brasilian paidassa vuonna 1994.
Endrick oli lauantain ottelun jälkeen tunteikkaalla päällä. Hänellä oli pelin lopussa sauma toiseenkin osumaan, mutta hukattu paikka ei jäänyt harmittamaan.
– Yritän yhä sisäistää sitä. Uskon, että se hieman kostautui lopussa, kun minulla oli mahdollisuus tehdä toinen maali. En voi valehdella: en voinut lakata ajattelemasta ensimmäistä maaliani, kommentoi Endrick O Globolle.
– Se on ainutlaatuinen tunne. Minulla oli tapana pelata videopelejä ja pelasin Brasilian kanssa. Muistan, kun pelasin täällä Wembleyllä videopelissä ja tein maalin. Se tuli mieleeni ja ajattelin sitä koko ajan. En voinut keskittyä peliin.
– Perheeni on täällä, tyttöystäväni, agenttini… En ole sellainen ihminen, joka itkee usein, mutta pidättelen sitä nyt. Olen todella onnellinen.
Brasilian päävalmentajana debytoinut Dorival Júnior ennusti pelin jälkeen Endrickille isoa tulevaisuutta.
– Jos hän säilyttää tähänastisen asenteensa, hänestä tulee erittäin tärkeä nimi Brasilian ja maailman jalkapallossa, sanoi Dorival BBC:n mukaan.
LUE MYÖS!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”
- PSG Mestarien liigan finaaliin – espanjalaistähdeltä näyttävä suoritus
- Donald Trumpilta Venäjä-ehdotus FIFA:n Gianni Infantinolle: ”Se voisi olla kannustin”
- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut
- Katso: Toni Koskelan Kalmar pelaa vahvaa alkukautta – Anthony Olusanya iski maalin
- Internazionale toipui isosta romahduksesta – italialaisjätti Mestarien liigan finaaliin järjettömästä jännitysnäytelmästä
- Suomen Cupissa yllätystulos! Veikkausliigaseura laulukuoroon
- Suomen Cupissa yllätystulos! Veikkausliigaseura laulukuoroon
- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut
- Katso: Toni Koskelan Kalmar pelaa vahvaa alkukautta – Anthony Olusanya iski maalin
- Donald Trumpilta Venäjä-ehdotus FIFA:n Gianni Infantinolle: ”Se voisi olla kannustin”
- PSG Mestarien liigan finaaliin – espanjalaistähdeltä näyttävä suoritus
- Cristiano Ronaldon poika sai ensimmäisen maajoukkuekutsun
- PSG-tähti korosti yhden joukkueen avainpelaajan merkitystä: ”Hän antaa meille itseluottamusta”
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”
- Haastattelu: HIFK-luotsi Telmo Manninen palasi kotiin – sarjanousuun tähdätään kovalla työnteolla: ”Emme voi paukutella henkseleitä”
- Internazionale toipui isosta romahduksesta – italialaisjätti Mestarien liigan finaaliin järjettömästä jännitysnäytelmästä