Bayern München ja Real Madrid jättivät kaiken auki toiseen välierään
Bayern München ja Real Madrid pelasivat tiistaina 2-2-tasapelin Mestarien liigan välierien avausosassa.
Kotijoukkue hallitsi ottelun alkua, mutta Madrid sinnitteli paineen alla ja siirtyi lopulta johtoon 23. minuutilla. Vinícius Júnior houkutteli puolustajan pois paikaltaan ja sai Toni Kroosilta nappisyötön linjan taakse ennen kuin sijoitti kuulan verkkoon.
Tauolle mentäessä Bayernille oli kirjattu kahdeksan maalintekoyritystä ja Madridille kaksi.
Jälkimmäistä jaksoa oli pelattu seitsemän minuuttia, kun Bayern nousi tasoihin. Leroy Sané hyökkäsi röyhkeästi Madridin puolustuksen keskelle ja tykitti voimakkaan kudin etunurkasta sisään.
Hetkeä myöhemmin Bayernille vihellettiin rangaistuspotku, kun Jamal Musiala kampattiin. Vetovastuun otti Harry Kane, joka upotti pilkkunsa vasempaan alakulmaan.
Ottelua oli jäljellä kymmenisen minuuttia, kun Kim Min-jae kaatoi Rodrygon ja Madridille vihellettiin pilkku. Pallon taakse asteli Vinícius, joka viimeisteli viileästi illan toisen osumansa.
Toinen osaottelu pelataan ensi viikon keskiviikkona (8.5.) Espanjassa.
Borussia Dortmund ja Paris Saint-Germain kohtaavat ensimmäisessä välierässään keskiviikkona (1.5.).
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- VPS hankki Ghanan maajoukkuepelaajan pitkällä diilillä
- Itävalta yrittää pysäyttää Lamine Yamalin – ”Kaikki jalkapallon ystävät rakastavat katsoa”
- LIVESEURANTA: Itävalta haastaa Espanjan!
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Yhdysvallat jatkoon MM-kisoissa – ykköstykki katseli punaista
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- MM-jymypaukku lipui Kongon käsistä – Harry Kane ampui Englannin neljännesvälieriin
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- LIVESEURANTA: Englanti jatkaa MM-neljännesvälieriin! Harry Kane nousi sankariksi
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin